Visa

Autot

Valikko

Autot

Lapsellisen yksinkertainen konsti säästää hermoja markettien pysäköintipaikoilla

Pysäköinti ja peruuttelu aiheuttavat monelle hermojen kiristymistä.
Auton pysäköinti esimerkiksi kauppakeskusten pysäköintialueilla tuntuu monelle epämiellyttävältä, sillä usein vapaata paikkaa pitää etsiä hetki. Myös peruuttelu ulos ruudusta saattaa olla vaikeaa. Lisäksi monet pelkäävät, että oman auton kylkiä kolhitaan ahtailla parkkipaikoilla.

Suuri osa vakuutusyhtiöiden korvaamista autojen peltivahingoista aiheutuu juuri pysäköintialueilla. Omia hermojaan voi kuitenkin säästää yksinkertaisella konstilla, jota ei ehkä ole tullut ajatelleeksikaan.

Ajatus mukaan pysäköintiin

Kun saavut pysäköidäksesi, etsi pysäköintiruudukosta paikka, josta pääset lähtemään ajamalla eteenpäin. Ajat siis ikään kuin ruudukon ”läpi” sen ulkoreunalle, luonnollisesti varovaisuutta noudattaen. Tämä saattaa kestää ehkä tovin kauemmin ja kuulostaa jopa lapsellisen yksinkertaiselta, mutta toimii. Tulet huomaamaan, että moni muukin toimii samoin. Tavallisen pysäköintiruudun päätyviivoituksen yli ajaminen ei ole kiellettyä.

Jos haluat välttämättä lastata autosi tavaratilan suoraan esimerkiksi ostoskärryistä, voit jättää tarvittavan tilan auton taakse pysäköidessä. Pysäköintiruuduissa on tavallisesti enemmän tilaa pituus- kuin leveyssuunassa. Voit myös harkita, voisiko ostoskasseja kantaa auton mitan verran, vai pitääkö ostoskärry saada aivan tavaratilan viereen.

Peruuttamallakin onnistuu

Toinen vaihtoehto on peruuttaa tyhjään ruutuun jo alueelle tullessa. Esimerkiksi kahden auton välissä olevaan tyhjään ruutuun on huomattavasti helpompi peruuttaa kuin sieltä pois, sillä pois lähtiessä pitää tavallisesti varoa kahteen suuntaan risteävää liikennettä. Peruuttamiseen menee pois lähtiessä enemmän aikaa kuin tullessa, sillä auto kääntyy ruutuun helpommin peruuttaen. Lisäksi on syytä huomata, että sivuilla tai takana olevat pysäköidyt autot eivät liiku, toisin kuin silloin kun peruuttaa ulos ruudusta.

Peruuttamalla jo ruutuun tullessaan palkitsee siis itsensä, sillä lähtiessä etuperin poistuminen on luonnollisesti nopeaa ja helppoa.

Ahtaasti vai väljästi?

Tyhjän ruudun voi myös valita hieman kauempaa kauppakeskusten sisäänkäynneistä, missä vapaata on enemmän. Monet pysäköivät tarkoituksella autonsa pysäköintialueiden väljemmille vesille, jossa mahdollisuus auton kylkien kolhimiseen on vähäisempi. Jos näet tällaisen auton pysäköintialueella ja tilaa on runsaasti, kannattaa miettiä olisiko parempi jättää kyseisen auton viereen tyhjä paikka. Jos tietyn pysäköintialueen, esimerkiksi 100 auton pysäköintirypäs, jaettaisiin tasaisemmin koko pysäköintialueelle eikä vain sisäänkäynnin läheisyyteen,  olisi kaikilla enemmän tilaa autojensa ympärillä.

30 sekunnin pysäköintipaikan etsimiseen kuluvan ajan voi käyttää myös kävelyyn. Siitä on stressi kaukana.

Ota kantaa

Peruutatko koskaan pysäköintiruutuun?

Kyllä, aina 12% Useimmiten 30% Harvemmin 31% En koskaan 22% Enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa 5%
Ääniä yhteensä 14112

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – tsunamivaroitus laajalle alueelle

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Alzheimer-lääke mullistaa hampaiden hoidon – Kasvavatko reiät pian umpeen?

    5. 5

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    6. 6

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    7. 7

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    8. 8

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    9. 9

      Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – tsunamivaroitus laajalle alueelle

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Alzheimer-lääke mullistaa hampaiden hoidon – Kasvavatko reiät pian umpeen?

    5. 5

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    6. Näytä lisää