Tuija, Tuire, Vanessa

Autot

Valikko

Autot

Audi sai uuden tulokkaan RS-perheeseen - merkittävä kilpailuetu!

RS
Audin RS-perhe kasvoi yhdellä jäsenellä.
Audi RS Q3 on tällä hetkellä ainoa luokassaan.
Mersun, BMW:n ja Audin kisa on kovaa ihan perusmallistossakin. Sen lisäksi saksalaismerkit kisaavat huipputehokkailla erikoisversioilla. Kun BMW ja Mercedes ovat laajentaneet M- ja AMG-mallistojaan muun muassa isojen katumaastureiden suuntaan, Audi lähti omassa RS-katumaasturimallistossaan liikkeelle pienemmästä päästä eli Q3-katumaasturistaan.

Audilla ajatellaan, että RS Q3 on laite, joka hankitaan perheeseen arkikäyttöön, kauppakassiksi. Pyhäajeluita varten autotallissa voi olla esimeriksi avomallinen RS 5 ja perheen lomamatkat ja mökkireissut tehdään esimerkiksi isolla RS-farmarilla tai -maasturilla. Saksassa ja muilla isoilla markkinoilla Audin avaus saattaakin antaa sille etulyöntiaseman, sillä ne, jotka oikeasti haluavat kyseisenlaisen laitteen, saavat sen vain Audilta. Ja hyvältä näyttää, sillä tällä hetkellä Audilla on RS tilauksia sisällä saman verran kun mitä autoa ajateltiin myytävän vuodessa.

Kilpailijoista Mersun GLA:n perusversiokin odottaa vielä tuloaan, saati sitten sen AMG-malli. BMW:llä toistaiseksi lähimpänä on X1 xDrive 28i, jonka kaksilitrainen moottori kehittää 245 hevosvoimaa eli runsaasti Audin RS Q3:a vähemmän.

Suomessa auton hankinta on hyvin erilaista kuin Saksassa jo hintansakin puolesta. Saksassa RS Q3 maksaa noin 55000 euroa. Suomessa vastaus ostajaan saattaa löytyä lähes ainoastaan sanasta raha, sillä meillä auton hinta noussee maahantuojan mukaan noin 80000 euron tuntumaan.

Audi RS Q3 voi olla Suomessa nuorten parin suosikki tai miksi ei myös perheen ainoakin auto, jos esimerkiksi tavaratila antaa myöten. Perustilassa ruuma kun vetää vain 356 litraa.
RS voimalinjana on 7-portainen kaksikytkinvaihteisto yhdistettynä viisisylinteriseen moottoriin, joka löytyy muun muassa TT sekä TT RS+:n keulalta. Tosin TT-mallistossa moottorista on revitty irti 340 ja 360 hevosvoimaa, kun RS Q3:ssa on tyydytty 310 hevosvoimaan.
Ja ihan hyvä, että RS Q3.n voimissa on hieman säästelty, vaikka niiden turvin nollasta sataan kiihdytyksessä ei maaginen neljän sekunnin raja alitukaan. Syy hevosvoimissa tinkimiseen on luonnollisesti auton korissa ja alustarakenteessa.

Kun kysymyksessä on katumaasturi, josta tehdään tykki tulevat fysiikan lait vastaan esimerkiksi siinä, kuinka kovaa autolla voi ajaa esimerkiksi mutkaan korin kallistelujen vuoksi. RS alustaa on madallettu 2,5 senttiä normaaliin malliin nähden sporttisemman ajotuntuman saavuttamiseksi. Silti huimin ristiriita autossa tuleekin juuri sen korkeasta korista sekä pystystä ajoasennosta. Kun tehoja on niin pirusti, niin silloin haluaisi istua alhaalla ja toivoisi, että kori ei paljoa kallistele.
Mutta Audi RS korin kallistelut ovat ihan kiitettävästi hallinnassa. Maavarastaan huolimatta RS jäykkä alusta mahdollistaa autolla kanttailun mutkiin, eikä auto ole juurikaan aliohjaava.

Audi RS Q3 2.5 TFSI Quattro S Tronic

Moottori R5, turbo, 2480 cm³, 228 kW (310 hv)/5200-6700 r/min, 420 Nm/1500-5200 r/min

Suorituskyky 0-100 km/h 5,2 s, huippunopeus 250 km/h

Kulutus 8,8 l/100 km 95E

CO2-päästöt 206 g/km

Voimansiirto A7, neliveto

Mitat
p 4410, l 1841, k 1580 mm, akseliväli 2603 mm, omamassa 1730 kg, tavaratila 356-1261 l, tankki 64 l

Hinta Vahvistamatta

  • Ensitesti
  • Audi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. Näytä lisää