Toni, Anton, Antto

Autot

Valikko

Autot

Näin liikenne- ja viestintäministeriö kieltäytyi antamasta kilometriveroyritysten nimiä Ilta-Sanomille

IS kysyi liikenne- ja viestintäministeriöstä kilometriverohankkeeseen liittyvää nimilistaa jo eilen. Tänään se julkistettiin.
Jorma Ollilan johtama työryhmä valmisteli liikenne- ja viestintäministeriölle raportin uudesta veromallista, jossa autoilijoita verotettaisiin ajokilometrien mukaan. Raportin valmistelun aikana joukko yrityksiä kävi kuultavana ja esittelemässä laitteitaan työryhmän seminaareissa.

Näin IS kysyi asiaa ministeriöstä, jossa kieltäydyttiin kertomasta seminaareihin osallistuneiden yrityksen nimiä:

LVM (liikenneneuvos Risto Murto): Lupasimme, ettei esiintyjäluetteloa tai muutakaan vastaavaa esitellä kenellekään. Halusimme, että he kertoisivat meille avoimesti asioitaan ilman pelkoa liikesalaisuuksien paljastumisesta.

IS (toimittaja Antti Honkamaa): Ei kai tässä ole liikesalaisuus kyseessä, jos kysyn vain yhtiöiden nimiä?

LVM: Olemme luvanneet heille näin.

IS: Mikä yhtiöitä huolettaa? Liittyykö asiaan jotain ihmeellistä?

LVM: Ei varmasti, mutta olemme luvanneet.

IS: Oliko Nokia yhtiöiden joukossa?

LVM: Kuten sanoin, olemme luvanneet, ettei nimiä julkaista.

IS: Eikö viranomaisten järjestämän seminaarin osanottajalista ole julkinen asiakirja?

LVM: Sellaista ei ole olemassa. Se ei ole julkinen asiakirja.

Tänään liikenne- ja viestintäministeriö kuitenkin päätti julkistaa Ollilan työryhmän työhön vaikuttaneiden seminaarien osallistujayritysten nimet. Sitä ennen IS julkaisi edellä olevan keskustelun päivän paperiveriossaan. Yritystiedot voit lukea alta löytyvää linkkiä painamalla.

Lue myös: Kilometriverotyöryhmällä on kytkös ainakin näihin yrityksiin

Ota kantaa

Yllättikö ministeriön reagointi nimilistapyyntöön?

Kyllä 51% Ei 49%
Ääniä yhteensä 1591

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    8. 8

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. Näytä lisää