Nestori

Autot

Valikko

Autot

Kolmen ja puolen vuoden hanke käynnistyi – itse ajavat autot tekevät tuloaan

Autoista suunnitellaan yhä itsenäisempiä.
Suurimpien autonvalmistajien ja autoalan alihankkijayritysten yhteistyössä toteutettava tutkimushanke on perustettu selvittämään itse ajavien autojen käytännön vaatimuksia. AdaptIVe-tutkimushanke (Automated Driving Applications & Technologies for Intelligent Vehicles) perustettiin Volkswagenin kotikaupunkiin Wolfsburgiin, ja se kestää 42 kuukautta.

VW:n lisäksi kolmen ja puolen vuoden tutkimushankkeeseen osallistuvat BMW, Fiat, Ford, General Motors, Mercedes-Benz, PSA Peugeot Citroën, Renault ja Volvo. Esimerkiksi Daimlerin valmistaman Mercedes-Benzin tavoitteena on saada itse ajava auto tien päälle ja jopa markkinoille jo vuoteen 2020 mennessä.

Itse ajavien autojen hyötyinä on tutkijoiden mukaan parantunut turvallisuus, kun inhimilliset erehdykset poistuvat liikenteen riskitekijöinä. Itsenäisten autojen odotetaan tekevän liikenteestä myös tehokkaampaa, lyhentäen matka-aikoja ja polttoaineen kulutusta.

Erilaisiin automatisoituihin tieliikennetapahtumiin ja niiden toteuttamismahdollisuuksiin osallistuu seitsemän henkilöautoa ja yksi kuorma-auto. Lisäksi hankkeessa tutkitaan teknologioiden kehittämisen ohella tuotevastuu- sekä oikeudellisia kysymyksiä.

Ota kantaa

Luottaisitko itse ajavaan autoon?

Kyllä vain 26% En sentään 40% Pitäisi kokeilla ensin 34%
Ääniä yhteensä 6617

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lumisaderintama liikkuu Etelä-Suomen ylitse – liikennevirastolta varoitus ajokelistä

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    9. 9

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    10. 10

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää