Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

Porsche laajentamassa mallistoaan

Uutuudet
Saksalainen Porsche on tunnettu takamoottorisesta mallistaan 911, vaikka tehtaan valikoimaan on vuosikymmeniä kuulunut myös muunlaisella konstruktiolla varustettuja autoja.

Autoblogeissa on viime viikkoina kiertänyt vahvoja huhuja siitä, että Porsche olisi laajentamassa nykyistä mallistoaan.

Urheiluautoistaan tuttu, mutta myös Cayenne-maastoautoa ja Panamera-sedania valmistava yritys on ilmeisesti tuomassa markkinoille keskimoottorisen täysiverisen urheiluauton, joka sijoittuu mallistossa juuri ja juuri nykyisen 911-sarjan yläpuolelle.

Rajoitettuna eränä valmistettava, lähes miljoonan hintainen 918 Spyder on jo tuotannossa, mutta keskimoottorisella uutuudella Porsche tähtääkin pahimman kilpailijansa Ferrari 458:n kannoille, ja tulisi hinnaltaan olemaan sen kanssa samaa luokkaa, ehkä noin 400 000 euroa Suomen kilvissä.

Porsche on myös ilmoittanut että se on saavuttanut nykyisen kuusisylinterisen bokserimoottorinsa kehitettävyyden rajat, eikä sen iskutilavuutta voida enää nostaa ilman radikaaleja muutoksia. Niinpä uuteen, todennäköisesti 988-nimellä kulkevaan autoon tullee voimanlähteeksi kahdeksansylinterinen bokserimoottori, iskutilavuudeltaan neljä litraa.
 
718?

Porschen on huhuttu jo vuosia kehittävän myös uutta, halpaa ja kevyttä urheiluautoa joka sijoittuisi nykyisen aloitusmalli Boxsterin alapuolelle. Mahdollisesti nelisylinteristä, turboahdettua bokserimoottoria hyödyntävä auto tulisi huhujen mukaan olemaan mallimerkinnältään 718, ja sen pitäisi tulla tuotantoon vuonna 2016.

Ota kantaa

Oikeat Porschet ovat

Etumoottorisia kuten 944, Cayenne ja Panamera 6% Keskimoottorisia kuten 550, 914 ja Boxster 4% Takamoottorisia kuten 356 ja 911 65% Kaikki edellämainitut 25%
Ääniä yhteensä 3394

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    7. 7

      Huippumalli Suvi Riggs sai lapsen – esikoinen syntyi ammeeseen

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää