Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Suomalaisautoilijat syyttävät nyt jalankulkijoita: "Tulevat yllättäen, autoja varomatta"

Liikenneturvan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan moni autoilija kokee suojatietilanteiden tulevan eteen yllättäen.
Oikea tilannenopeus antaisi Liikenneturvan mukaan aikaa havainnoinnille, säästäisi äkkijarrutuksilta ja tekisi suojateistä turvallisempia.

Viidesosa Liikenneturvan heinäkuussa 2014 toteuttamaan kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoo, että on joutunut usein jarruttamaan äkillisesti, ettei ajaisi suojatielle tulevan jalankulkijan päälle. Peräti 63 prosenttia kokee, että jalankulkijat tulevat usein suojatielle yllättäen, autoja varomatta.

- Jos koetaan, että jalankulkijat tulevat eteen yllättäen, on monesti tilannenopeutta liikaa. Mitä suuremmalla nopeudella kuljetaan, sitä vähemmän on kuljettajalla aikaa havainnoida liikennetilannetta. Kaupunkialueiden kolmen- tai neljänkympin nopeusrajoituksien noudattaminen antaa havainnointiin enemmän aikaa ja myös vähentää loukkaantumisriskiä mahdollisessa törmäystilanteessa, toteaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Kolme neljästä suojatiellä kuolleesta on yli 65-vuotias.

Suomalaiset näkevät autoilijoiden käyttäytymisessä myös positiivista. Hieman yli puolet vastaajista kokee, että autoilijat antavat hyvin tietä, kun katua ylittää suojatietä pitkin. Yli kolmasosa sanoisi autoilijoita huomaavaisiksi suojateillä.

Suojatieonnettomuudet tapahtuvat usein pimeällä. Kaksi kolmesta suojatiellä sattuvasta kuolemantapauksesta sattuu loka- ja tammikuun välisenä pimeänä ajanjaksona. Suojatiellä loukkaantuvat ovat usein joko nuoria tai iäkkäämpiä. Kolme neljästä suojatiellä kuolleesta on yli 65-vuotias.

- Autoilijoiden turvallisen suojatiekäyttäytymisen merkitys korostuu eritoten nuorten ja iäkkäämpien tien ylittäjien kohdalla. Lasten kohdalla liikennetaidot ovat vielä kehittymässä ja iäkkäillä on ikä voinut tuoda tullessaan liikkumista hankaloittavia vaivoja ja puutteita myös havainnoinnissa, Loikkanen toteaa.

Laissa velvoitetaan ajoneuvon kuljettajaa antamaan esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.

Silti ylittäjänkin on oltava tarkkaavainen. Loikkanen muistuttaa, että etenkin lasten kanssa on hyvä kerrata tienylityksen kultaista sääntöä: molempiin suuntiin on aina katsottava ennen tien ylitystä, suojatielläkin.

- Toki ihan jokaisen on hyvä miettiä omaa liikennekäyttäytymistä ja sitä, miten itse voisi parantaa suojatieturvallisuutta, on sitten autoilijana tai jalkamiehenä liikenteessä. Suojateitä tehdään turvallisiksi yhteispelillä: vanhemmat ja koulut tukevat lasten turvallista liikkumista kasvatuksen keinoin, ja autoilijat sekä muut tiellä liikkujat taas noudattamalla liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia, Loikkanen tiivistää.

Ota kantaa

Kumman pitäisi mielestäsi odottaa suojatiellä vuoroaan?

Jalankulkijan 43% Autoilijan 57%
Ääniä yhteensä 17711

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    9. 9

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    10. 10

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. Näytä lisää