Senja

Autot

Valikko

Autot

Tämä uusi automerkki yllättää Amerikan-suunnitelmilla!

Strategia
Citroën on eriyttämässä ylelliseksi virittelemäänsä DS-mallisarjaa omaksi merkikseen. Seuraavaksi tähtäimessä on myös Amerikan valloitus.
Ranskalaisen PSA-konsernin työ eriyttää Peugeot ja Citroën selvästi eri luokan kulkineiksi jatkuu – tämän lisäksi strategia sai vahvistusta Pariisin autonäyttelyssä viime viikolla, kun DS-merkin johtajaksi nimetty Yves Bonnefort kertoi suunnitelmista.

Tavoitteena on että uutta DS-merkkiä myytäisiin 200 suuressa kaupungissa vuoteen 2020 mennessä, ja näistä 30 kaupungin suunnitellaan löytyvän Pohjois-Amerikasta.

- Tavoitteena on tehdä DS:stä globaali merkki, eikä se onnistu ilman läsnäoloa Yhdysvalloissa, Bonnefort totesi.

PSA aikoo viedä DS:n Atlantin ylitse aikaisintaan vuonna 2017, tosin ensin tähtäimessä lienee Kanadan markkinat, sillä Yhdysvallat mainitaan strategiassa vasta vuonna 2020.

DS:stä tulee globaali merkki.

Ranskalaiset autot eivät ole jenkkimarkkinoilla ensimmäistä kertaa – Peugeot vetäytyi uudelta mantereelta tosin vuonna 1991. Citroënia myytiin Yhdysvalloissa vuosina 1955-1975.

Pienten eurooppalaisten premiumautomallien kuten Audi A3:sen ja Minin menestys lienevät houkutelleet PSA:n katsomaan kohti Amerikan markkinoita.

Ota kantaa

DS:n Amerikanvalloitus tulee olemaan...

Menestystarina 32% Floppi 68%
Ääniä yhteensä 5897

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    9. 9

      Jukka Jalonen kävi kuumana Jokerien tappion jälkeen – ”Se on ihan selvä sääntö!”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää