Senja

Autot

Valikko

Autot

Kaataako Hondan takaisinkutsukampanja turvatyynyvalmistajan?

Turvallisuus
Hondan valmistamissa autoissa on viimeisten kuukausien aikana havaittu turvatyynyongelmia.
Nyt skandaali paisuu edelleen, ja on mahdollista, että Hondan korjauskampanja laajenee maailmanlaajuiseksi.

Hondan valmistamissa autoissa käytetyt, Takatan valmistamat turvatyynyt eivät ole kovin hyvässä huudossa. Ongelmavyyhti on tarkoittanut, että Honda on kutsunut takaisin korjattavaksi yhteensä 3,5 miljoonaa autoa mahdollisten airbag-vikojen johdosta, ja on nyt lähettämässä kutsuja vielä yli kolmelle miljoonalle autonomistajalle lisää. Alun perin asia nousi pintaan, kun turvatyynyjen laukaisujärjestelmien vioittuvan erityisen kuumissa ja kosteissa olosuhteissa.

Nyt ongelma näyttää laajenevan maailmanlaajuiseksi, eikä pelkkä trooppisten alueiden autojen korjaaminen välttämättä enää riitä. Tämä on aiheuttanut perusteltua huolta myös turvatyynyvalmistajassa, jonka kontolla saattaa olla vielä miljoonien turvatyynyjen vaihto toimiviin, jos korjauskampanja laajenee ympäri maailman.

Honda on ilmoittanut, ettei turvatyynyvalmistaja Takata ole pystynyt osoittamaan syytä turvatyynyvioille, ja se on nyt yhdistänyt voimiaan muiden autonvalmistajien kanssa ongelman syitä tutkiessaan. Honda aikoo luonnollisesti periä kampanjan kulut Takatalta. Tämä on nostanut esiin mahdollisuuden, ettei Takata pysty selviytymään kustannuksista. Niinpä Honda on ilmoittanut pääjohtaja Takanobu Iton suulla että ”jos kukaan muu ei auta, meidän on tehtävä jotain. Jos Takata ei pysty toimittamaan turvatyynyjä, se tarkoittaa, että moni muukin autonvalmistaja on ongelmissa”.

Honda on ilmoittanut, että se tukee tarvittaessa taloudellisesti Takataa, että yritys voi jatkaa tyynyjen toimittamista. Käytännössä tämä voi tarkoittaa Takatan päätymistä Hondan tai jonkin muun autonvalmistajan syliin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. 6

    Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

  7. 7

    Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

  8. 8

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  9. 9

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. Näytä lisää