Heli, Heljä, Helinä

Autot

Valikko

Autot

Luksusautomerkiltä luvassa kaikkien aikojen pienin malli

LUKSUSAUTOT
Luksusautovalmistaja Bentley lupaa esitellä Geneven autonäyttelyssä ennennäkemättömän konseptiauton.
Bentley on viime kuukausina ollut esillä mediassa, sillä sen Bentaygaksi nimettyä luksusmaasturia on nähty enemmän tai vähemmän naamioituna liikenteessä lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Tehdas myös julkaisi muutama kuukausi sitten teaser-videon, jolla se vahvisti tuovansa aiempaa korkeammalla maavaralla ja korilla varustetun uutuuden myyntiin piakkoin. Bentaygan lisäksi Bentleyn huhutaan suunnittelevan myös kolmatta saloon-mallista autoa nykyisten Flying Spurin ja Mulsannen väliin.

Poikkeuksellinen konsepti

Näiden lähes itsestään selvien uutuuksien ohella Bentleylta kuuluu muutakin. Yhtiö nimittäin julkaisee Genevessä melko poikkeuksellisen automallin konseptin.

Uuden, vielä nimeämättömän tekee Bentleyksi erikoiseksi se, että auton kerrotaan olevan kaksipaikkainen grand tourer, joka kilpailisi asiakkaista esimerkiksi Aston Martin Vantagen ja Ferrari California T:n kanssa. Hintaluokan huomioiden Bentleyn uutuus toteutuessaan saattaisi napsia asiakkaita myös Mercedeksen kalleimmista AMG-malleista SL- ja SLS-sarjoista. Joka tapauksessa kyseessä olisi selvästi pienin Bentleyn malli koskaan. Tosin ”pienuus” on tässä tapauksessa suhteellista.

Ainoa julkisuuteen vuotanut tieto autosta tällä hetkellä on kaksipaikkaisuuden lisäksi puhdasta spekulaatiota. Autossa arvellaan olevan Audi-pohjainen nelilitrainen tuplaturbo-V8A, ja se yhtä todennäköisesti se on rakennettu VW-konsernin MSB-pohjalevylle. MSB on konsernin kehittämä modulaarinen ratkaisu, jota se aikoo käyttää tulevaisuudessa Audin yläpuolelle sijoittuvien autojen alustarakenteena.

Auton markkinoille tulo riippuu tietysti yleisön reaktioista, mutta toteutuessaan se saattaisi tulla markkinoille vuosikymmenen loppupuolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    4. 4

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    8. 8

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    9. 9

      Nicole Kidman IS:lle HBO-uutuussarjasta Big Little Lies: ”Kuvauspäivien jälkeen istuin kylvyssä ja itkin”

    10. 10

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    4. 4

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää