Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Dacia juhlii saapumistaan Länsi-Eurooppaan

JUHLAVUOSI
Dacialta tulee juhlaversio.
Renault’n halpismerkki Dacia ei ole ihan uusi tuttavuus autorintamalla, mutta Länsi-Euroopassa myynti starttasi nykymuodossaan vasta kymmenisen vuotta sitten. Romanialaiset juhlivat tapausta erikoispainoksella.

Dacia toimi vuosikymmeniä Renault’n malleja lisenssillä valmistavana tehtaana rautaesiripun tuolla puolen, mutta 2000-luvulla vanha Renault 12:een perustunut Dacia 1300 kuopattiin ja mallisto modernisoitiin kertaheitolla. Se perustui edelleen Renault’n sukupolvea tai kahta vanhempaan tekniikkaan, mutta ei ollut enää 1960-luvulla suunniteltu kuten edeltäjänsä.

Länsi-Euroopassa Dacian myynti alkoi vuonna 2005. Vuonna 2010 se jalkautui Suomeen. Kymmenvuotista taivalta merkki juhlistaa nyt erikoismallistolla, joka on saatavana läpi koko tuotelinjan, Dokker Van:ia lukuun ottamatta. Erikoismalli on saatavana myös uudella tummansinisellä värillä, joka tunnetaan nimellä Cosmos Blue.

Sininen väriteema

Dacia on ja pysyy edelleen edullisen budjettiluokan autona, mutta silti erikoismallit on varusteltu niin hyvin kuin tehtaalla vain pystytään. Alumiinivanteissa ja peilin kuorissa on sävytetty metallinvärinen viimeistely, ja sininen väriteema jatkuu sisustuksen viimeistelyssä muun muassa lattiamatoissa, turvavöissä ja istuimissa.

Mallit on myös varusteltu uudella Media Nav Evolution -viihdejärjestelmällä, joka puolestaan on varustettu seitsentuumaisella näytöllä. Älypuhelinten ja mp3-soittimien yhdistäminen viihdejärjestelmään onnistuu BlueToothin kautta. Järjestelmä tukee nyt myös Applen iPhonen Siri-äänikomentoja sekä on yhteensopiva myös Android-järjestelmän puhelinten kanssa.

Dacian 10-vuotisjuhlamallisto esitellään tällä viikolla Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aamulehti: Poliisi etsii naamiomiestä – ryösti K-Marketin puukolla uhaten Tampereella

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aamulehti: Poliisi etsii naamiomiestä – ryösti K-Marketin puukolla uhaten Tampereella

    6. Näytä lisää