Oona, Netta, Aune

Autot

Valikko

Autot

Tiesitkö nämä seitsemän ohitussääntöä?

TURVALLISUUS
Kevät tulee ja vauhdit kasvavat. Liikenneturvan ohitusohjeet kannattaa kerrata.
Liikenneturva muistuttaa, että vastuu turvallisesta ohittamisesta on aina ohittavan ajoneuvon kuljettajalla: ohittamisen turvallisuus on varmistettava aina ennen ohittamaan lähtemistä ja siitä huolehdittava myös omalle kaistalle palatessa.

– Ohittamisen aikana autot ehtivät edetä aikamoisen matkan. Ohittaessa on varmistettava, että näkyvyys on selvä riittävän pitkältä matkalta. Jos näkyvyys on rajallinen, tie mutkainen tai ohitettavan ajoneuvon edessä jonoa, on ohitusinto kuohittava, Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara muistuttaa.

Ohituksesta saatava ajallinen hyöty on usein varsin vähäinen, mutta ohitukset voivat aiheuttaa vaaratilanteita ja hankaloittaa liikennevirran sujuvuutta. Ohitustarve tulee harkita ennen kuin tekee päätöksen lähteä ohittamaan.

Seitsemän sääntöä:

1) Harkitse ohitustarve aina ennen jokaista ohituspäätöstä.

2) Ennen ohitusta seuraa takana tulevaa liikennettä ja varmista riittävä näkyvyys. Ohittaminen vaatii yllättävän paljon tilaa.

3) Aloita ohittaminen riittävän etäältä ohitettavasta.

4) Kerro ohitusaikeesta näyttämällä suuntamerkkiä. Käytä vilkkua myös omalle kaistalle palatessa.

5) Siirry ohituskaistalle maltilla. Loiva liike on hyvä myös omalle kaistalle palatessa.

6) Varmista turvaväli ohitettavaan ajoneuvoon. Palaa omalle kaistalle vasta, kun näet taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan.

7) Ohittaminen ei anna erillislupaa ylinopeudelle.

Ota kantaa

Oletko ohittanut harkitsemattomasti?

En 31% Joskus 58% Usein 12%
Ääniä yhteensä 11815

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    2. 2

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    3. 3

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    6. 6

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    9. 9

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    10. 10

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    2. 2

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    3. 3

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    6. Näytä lisää