Sebastian

Autot

Valikko

Autot

Ssangyong Rexton: Perinteinen peltilehmä

KOEAJO
Ssangyong Rexton erottuu monessa suhteessa kilpailijoistaan.
Suomeen hiljattain rantautunut Ssangyong Rexton on markkinoillamme aiemmin tuntematon tuttavuus.

Kyseessä on isomman pään maasturi-monikäyttöauto, jonka tärkeimpiä kilpailijoita ovat kokoluokaltaan muun muassa Land RoMitsubishi Pajero ja Toyota Land Cruiser, hinnaltaan taas vaikkapa Hyundai ix35.

Rexton eroaa kilpailijoistaan monella tapaa, eikä ennen kaikkea sorru tavanomaisimpiin katumaastureiden synteihin.

Muotoilussa tasoitusta kilpailijoille

Auton viimeisin facelift on jo parivuotias, joten Rexton antaa kilpailijoilleen tasoitusta varsinkin muotoilullisissa seikoissa. Vastapainoksi Rextonin perustassa on paljon sellaista, mitä samanhintaisista uusista nelivedoista ei kerta kaikkiaan löydy.

Auto on takavetoinen, mutta etuakselikin saadaan vetämään – vieläpä alennusvaihteiston kera. Pääpaino on 60:40-suhteessa taka-akselilla. Tämä on harvinaista.

Kyseessä on siis aito nelivetoinen työjuhta eikä itsetunnon kohotuskapistus. Maavaraa on yli 21 senttimetriä, joten etenemiskyky haastavammassa maastossa riippuu myös alle valittavasta rengastuksesta.

Seitsemälle

Istumapaikkoja Rextonissa järjestyy tarvittaessa seitsemälle.

Voiman Rextonissa tuottaa kaksilitrainen, omaa valmistetta oleva dieselmoottori. Sen yhdistetty kulutus jää 7,8 litraan sadalla, mikä on 2,1-tonniselle nykyautolle siedettävä saavutus.

Moottori vakuuttaa väännöllään, jota on rutkasti käytössä läpi koko alemman kierrosalueen. Itse asiassa on vaikea uskoa, että dieselraksutin on vain sen kokoinen kuin on.

Vaihteistoksi voi valita kuusivaihteisen manuaalin tai viisiportaisen automaatin. Koeajoautossa oli automaatti, sama joka on jo nähty monessa premium-merkissä aiemmin. Viisinopeuksinen automaatti ei tänä päivänä ole kehityksen kärkeä, mutta siitä huolimatta vaihteisto tekee työnsä sulavan eleettömästi.

Valittavana ovat myös talvi- ja manuaaliasetukset.

Jos kuljettajalla on luottoa auton kykyihin, saa Rextonin ajamisesta yllättävää iloa sen vetotavan ansiosta. Takavetoisena Rexton käyttäytyy kuten sopii odottaa: liika vauhti tai kaasun painallus kaarteessa aikaansaa liukkaalla yliohjautumista, joka kuitenkin pysyy aisoissa ajonvakautuksen ansiosta.

Vaakakuppien vastapuolella painaa ohjaus, joka on melko hidas eikä tarjoa kuin keskinkertaisen tuntuman tiehen. Ajamista leimaa lopulta suurelle autolle ominainen leppoisuus.

Nelivetoisena ohjautuvuus on huomattavasti suoraviivaisempaa, ja moottoritiellä meno säilyy vakaana.

Alennusvaihteiston avulla Rexton menee läpi pahastakin paikasta, ja alamäkihidastin toimii asiallisesti. Niinpä Rexton on myös hyvä juhta vetotöihin, sillä jarrullisen vaunun enimmäispaino on 2 600 kiloa.

Hiljainen

Koska Rextonissa istutaan korkealla, on näkyvyys ulos hyvä. Sisätilojen hiljaisuus jopa moottoritienopeuksissa miellyttää. Etuistuimien sivuttaistuki on hyvä. Jousitus on säädetty suurempia kuormia ajatellen, joten kevyellä kuormalla esiintyy tiettyä pintakovuutta. Suuret pyörät tasoittavat huononkin tiepinnan epätasaisuuksia.

Varustelussa Rexton ei jää harvoista aidoista kilpailijoistaan jälkeen. Ajotietokone ja sammutusautomatiikka jäävät kuitenkin puuttumaan, samoin aivan viimeisimmät turvallisuusinnovaatiot. Ssangyongin takuu on viisi vuotta ilman kilometrirajoitusta. Huoltoväli on vuosi tai 20 000 kilometriä.

Kokonaisuutena Rexton on kursailematon, konservatiivinen, mutta lajissaan varsin pätevä nelivetouutuus kovaan käyttöön.

SsangYong Rexton D20 AWD 5AT Quartz

Moottori R4, 1 998 cm³, 114 kW (155 hv)/4 000 r/min, 360 Nm/1 500–2 800 r/min Suorituskyky 0–100 km/h 13,2 s, huippunopeus 175 km/h Kulutus 7,8 l/100 km, diesel CO2-päästöt 206 g/km Voimansiirto A5, neliveto Mitat p 4 755, l 1 900, k 1840 mm, akseliväli 2 835 mm, omamassa 2 094 kg, tavaratila 250–1 338– 2 040 l, tankki 80 l Hinta 45 990 euroa

KIITÄMME

Nelivedon ja aidon alennusvaihteiston yhdistelmää

Väkevästi vääntävää dieseliä

MOITIMME

Etäistä ohjaustuntumaa

Yleisilmeen ja joidenkin teknisten ratkaisujen vanhanaikaisuutta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää