Airi, Aira

Autot

Valikko

Autot

Uudistunut Subaru Outback on varsinainen amerikanherkku

Koeajo
Uudistunut Subaru Outback on nyt hyvässä iskussa – sekä muotoilultaan että muilta ominaisuuksiltaan.
Subaru Outback ei ole missään vaiheessa ollut huono auto. Päinvastoin. Sen neliveto-ominaisuudet ovat olleet hyviä ja auto on tarjonnut paljon mukavia ominaisuuksia.

Mutta siinä missä Subaruväki on suhtautunut merkkiinsä lähes fanaattisesti, moni muu on vierastanut osaa Outbackin ominaisuuksista. Esimerkeiksi tästä käyvät niin edellisen sukupolven ulkomuoto kuin sisätilatkin, jotka ovat kumpikin edustaneet varsin omaperäistä näkemystä.

Mutta nyt näidenkin asioiden pitäisi olla kunnossa. Yleismuotoa on kohennettu, keulan ilmettä sekä pehmennetty että pyöristetty ja vihdoinkin kokonaisuus näyttää viimeisen päälle linjakkaalta.

Lopputuloksessa on paljon jenkkityyliä ja miksipä ei olisikaan, onhan Subaru menestynyt suurimmalla markkinallaan aina erinomaisesti.

Amerikan markkina vetää Outbackia varmasti hyvin, mutta tällä kertaa uusi manner saa tuotannosta vain tietyn prosentin, joten uutta Outbackia riittää hyvin myös muualle. Pohjoismaiden ja Suomen osalta tämä tarkoittaa sitä, että kalustoa riittää vaihteeksi ihan myyntiinkin asti.

Sitätiloissa uudistunut ilme näkyy arvokkuutena ja fiilis sisälle istuessa on suorastaan juhlava.

Keskikonsoliin asemoitu tietoviihdejärjestelmän suurikokoinen näyttö on selkeä, painikkeita on vain muutama ja mikä parasta, valikot ovat selkeää suomea. Käyttöliittymä myös toimii, se on looginen käyttää ja näyttääkin hyvältä.

Konehuoneeseen on tarjolla kaksi moottoria eli bokseridiesel joka on nyt kokonaan uutta sukupolvea sekä 2,5-litrainen ahtamaton nelisylinterinen, niin ikään vastaiskumäntiin luottava bensavaihtoehto.

Näistä ahtamaton bensiinimoottori kehittää 175 hevosvoimaa ja 235 newtonmetriä, mikä tuntuu vaatimattomalta isoon autoon. Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä Outback liikahtaa mukavasti kunhan vain kierroksia käyttää.

Kierrätys on itse asiassa suorastaan edellytys, sillä sekä huipputehot ja huippuvääntö tulevat esiin bokserille tyypillisesti vasta ylärekisterissä. Haittapuolena ovat päästöt ja kulutus, jotka eivät asemoidu luokan pienimpään päähän. Näin ollen bensiini-Outback tuskin on tässä kokoluokassa ihan edullisin vaihtoehto kukkarolle.

Subaru on jo jonkun aikaa luottanut automaattivaihteistoissa muuntuvavälityksiseen CVT-vaihteistoon. Alusta alkaen se on ollut varsin toimiva ja nyt sitä on parannettu lisää.

Tai oikeastaan vaihteiston ohjelmistoa on päivitetty niin, että se vastaisi paremmin kuluttajien tottumuksia. CVT-vaihteistojen ongelma kun on alusta alkaen ollut tietty venyvyyden tunto kiihdytyksissä.

Vaihteistoon on käytännössä luotu keinotekoiset pienet nykäykset, jotta vaihdot, joita ei siis itse asiassa muuttuvavälityksisessä vaihteistossa ole, tuntuisivat samalta kuin jos ajaisi vaihteistolla, josta oikeat pykälät löytyvät.

Näin meitä mielikuvilla sumutetaan, voisi jopa sanoa.

Toki Subarun CVT:ssä on myös aidot kiinteät välityssuhteet ja ne toimivat silloin kun vaihteistolla ajaa käsivalintamoodi päällä. Bensiinimoottorin yhteydessä lukittuja välityksiä on kuusi, dieselissä niitä on seitsemän. Vaihteiston peruutusvaihteenvälitystä on myös edeltäjämalliin nähden muutettu, nyt siinä on selvästi haettu enemmän maastoon sopivampaa välitystä.

Subaru Outback 2.5i Ridge

Moottori B4, 2498 cm³, 175 hv (129 kW)/5800 r/min, 235 Nm/4000 r/min

Suorituskyky 0–100 km/h 10,2 s, huippunopeus 198 km/h

Kulutus 7,0 l/100 km 95E

CO2-päästöt 161 g/km

Voimansiirto CVT, neliveto

Mitat p 4815, l 1840, k 1605 mm, akseliväli 2745 mm, omamassa 1657 kg, tavaratila 559–1848 l, tankki 60 l

Hinta 43058 euroa

Kiitämme

+ Uudistunutta ulkomuotoa

+ Runsaita sisätiloja

Moitimme

- Polttoaineen kulutusta

- Kevyttä ohjaustuntumaa

Uutista korjattu 19.4.2015 kello 13.30: Teknisissä tiedoissa kilowatit ja hevosvoimat olivat väärin päin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      Video: Patrik Laineen mieletön tahti jatkuu – maali ja upea syöttö voittomaaliin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää