Aslak

Autot

Valikko

Autot

Autoja romutettiin aiempaa enemmän – keskimääräinen romutusikä on korkea

ROMU
Viime vuonna kirjoitettiin 62 869 romutustodistusta.
Edellisvuoteen verrattuna määrä lisääntyi 1,9 prosenttia. Valtaosa (57 873 romutustodistusta) kirjoitettiin henkilöautoista, Suomen Autokierrätys tiedottaa.

Suomessa romutetaan vuosittain noin 100 000 autoa. Viime vuonna keskimääräinen romutusikä oli 20,4 vuotta.

Näistä autoista vain reilut 60 prosenttia kierrätetään lain vaatimalla tavalla virallista vastaanottoverkostoa hyödyntäen.

Mikäli auto annetaan romutettavaksi muulle kuin viralliselle toimijalle, toimija saattaa ainoastaan poistaa sen liikennekäytöstä ja näin auto jää ajoneuvorekisteriin. Sen lisäksi, että tällaiset autot kasvattavat tilastollisesti ajoneuvokantaa, epäviralliset toimijat eivät välttämättä toimi lain vaatimalla tavalla esimerkiksi esikäsittelyssä, Suomen Autokierrätys arvioi.

Kadoksiin jää vuosittain lähes 300 000 litraa öljyjä ja nesteitä, jotka päätyvät pahimmassa tapauksessa maastoon ja vesistöihin.

Auto poistuu rekisteristä vain romutustodistuksella

Auto poistuu ajoneuvorekisteristä ainoastaan romutustodistuksella. Romutustodistus takaa sen, että autoa ei voi enää rekisteröidä liikennekäyttöön ja omistajan kaikki vastuut, mm. verot ja vakuutukset, päättyvät.

Romutustodistuksen saa ainoastaan Suomen Autokierrätyksen ylläpitämään viralliseen verkostoon kuuluvilta toimijoilta.

Romutuspalkkiosta toivotaan vauhtia kierrätykseen

Heinäkuun alussa alkaa romutuspalkkiokampanja, jonka aikana romutustodistusta vastaan saa 1 500 euron alennuksen uudesta, hiilidioksidipäästöiltään alle 120 g/km olevasta autosta oston yhteydessä. Valtio rahoittaa 1 000 euroa ja autojen maahantuojat 500 euroa. Romutettavan auton tulee olla vähintään 10 vuotta vanha. Palkkio koskee vain yksityishenkilöitä. Kampanja kestää vuoden 2015 loppuun.
  • auton_romutus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Venezuelan Adrián Solano starttaamassa matkaan

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    8. 8

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    9. 9

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Venezuelan Adrián Solano starttaamassa matkaan

    6. Näytä lisää