Laura

Autot

Valikko

Autot

Audin suuri öljynkulutus herätti keskustelua: Takuu on lisäetu – ei poista virhevastuuta!

Takuu
Viisivuotiaan Audin väitetty suuri öljynkulutus herätti keskustelun autojen takuista ja niiden ehdoista.
Runsas viikko sitten sosiaalisessa mediassa levisi yksityisen henkilön protesti, jossa hän kertoi viisi vuotta vanhan Audinsa huomattavan korkeasta öljynkulutuksesta. Auton omistajan mukaan auton maahantuoja kieltäytyy korjaamasta autossa olevaa virhettä.

IS otti selvää, millaiset ovat kuluttajaviranomaisen yleiset virhevastuuta ja takuuta koskevat periaatteet sekä uuden että käytetyn auton kaupassa. Kuluttajaviranomainen on koonnut yhteen kaikki muun muassa käytetyn ja uuden auton kaupassa käytettävät yleiset periaatteet.

Yksi kuluttajan kannalta tärkeä asia on tietysti takuu. Sekä autokaupassa ja muunkin tavaran kaupassa on hyvä muistaa, että takuu on vain myyjän tuotteelle myöntämä lisäetu, joka ei poista valmistajan lakisääteistä virhevastuuta. Toisin sanoen, vaikka takuu olisikin mennyt umpeen, myyjän vastuu voi jatkua takuun jälkeenkin virhevastuun perusteella. Tuotteen ostajan on hyvä kuitenkin muistaa, että kuluttajan velvollisuutena on osoittaa, että kysymyksessä on virhe.

Kuluttajaviranomaisen ohjeet auton kauppaan voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Ota kantaa

Oletko joutunut keskustelemaan auton kaupan virhevastuusta kauppiaan kanssa.

Kyllä 47% En 53%
Ääniä yhteensä 6389

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. 6

      Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

    7. 7

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

    10. 10

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. Näytä lisää