Senja

Autot

Valikko

Autot

Honda hylkäsi vanhan dieselin – tilalle pienenempi tuplaturbomoottori

Koeajo
Uudistettu Honda CR-V sai uudet sydämet.
Olkoonkin Suomen tämän hetken katumaasturikunkku Nissan Qashqai, mutta yhteensä maailman eniten myyty luokan trendi-edelläkävijä on kuvassa: Honda CR-V. Sitä on pukattu elinaikansa varrella ulos eri tehtailta jo yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Suomessakin on vaikea liikkua pidempää matkaa tien päällä tapaamatta vähintään yhtä kappaletta Hondan yli 21 tuhannesta maahamme päätyneestä hittituotteesta.

Huikeaan menestykseen ei ylletä sattumalta. Se Hondalla varmasti tiedetäänkin, joten ei ole ihme, että nyt neljänteen mallisukupolveensa edennyt CR-V säilyy uudistuksen yhteydessä ulkoisesti lähes ennallaan. Toimivaa konseptia on turha ronkkia liikaa silloin, kun kaupan ovet käyvät tiuhaan.

Kosmetiikan sijaan CR-V:n paukut on keskitetty tekniikkaan. Vanha 2,2-litrainen dieselkiuas sai mennä, ja sen tilalle tulee nyt uusi, peräti kaksin ahtimin ryyditetty 1,6-litrainen Earth Dreams -dieselmoottori. Uutuusdiesel työskentelee CR-V:n kevyesti uudelleen muotoillun keulan uumenissa, ja tuottaa tehoa 118 kW eli tutummin 160 hevosvoimaa, sekä mukavasti 350 newtonmetriä vääntöä.

Mikäli ei kaipaa autoonsa nelivetoa, voi etuvetoiseen CR-V:hen valita hieman laimeamman, 120 hevosvoiman yksiturboisen version samasta dieselistä. Kolmas kattilavaihtoehto on tuttu 2,0-litrainen bensiini, jota myös on päivitetty. Kaikki voimanlähteet täyttävät nyt Euro 6 -päästönormin.

Vaihteistoksi voi valita joko kuusiportaisen manuaalin tai automaatin, jossa uuden moottorin yhteydessä vaihteiden määrä on kasvatettu viidestä suoraan peräti yhdeksään. Automaatti ei aivan vielä ehtinyt tähän koeajoon. Sen lisähinta on läpi malliston noin 2 500 euroa.

Ajoimme uudella CR-V:llä yli 800 kilometrin testirupeaman, jonka aikana keskikulutus asettui 6,4 litraan sadalla kilometrillä. Kantatiellä on Eco-ajotilan avulla helppo päästä alle kuuden litran lukemiin, mutta kaupungissa kulutus alkaa nopeasti nousta lähemmäksi seitsemää litraa. Uuden moottorin paras vääntö osuu 2 000 kierroksen tietämille, joten kiihdytyksissä kytkintä tulee hieman luistatetuksi, jotta meno olisi sulavaa. Vaihteistoa saa myös hämmentää ahkerasti, jotta moottorin taloudellisuus saadaan ulosmitattua. Tässä mielessä yhdeksänportainen automaatti tiheine välityksineen kuulostaa varsin mielenkiintoiselta.

Uudistunut CR-V on lähes junamaisen vakaa ja vaivaton ajettava. Ohjausvaihde on hieman aiempaa nopeampi, eikä yleisilmeeltään leppoisaan katumaasturiin tämän herkempää ohjaustuntumaa tarvitakaan. Kohentuneiden ajo-ominaisuuksien salaisuutena on parannettu alusta, jossa on edessä uudet jousien tukipuslat, iskunvaimentimet, alatukivarsien geometria sekä uudet taaksepäin suuntautuvat tukivarret. Lisäksi raideleveyttä on lisätty niin edessä kuin takana, eli CR-V seisoo nyt tanakammin tassuillaan.

Uudistuksen myötä CR-V:hen tulee vakiovarusteena kaupunkiliikenteen hätäjarrutusavustin. Järjestelmä auttaa kuljettajaa alhaisissa nopeuksissa vähentämällä törmäyksen vaaraa edessä olevaan ajoneuvon kanssa. Avustin varoittaa kuljettajaa ensin, ja jarruttaa tarvittaessa itsenäisesti alle 32 km/h nopeuksissa.

Vielä kehittyneempi uutuus on lisävarusteena Executive-varustetasoon saataville tuleva ennakoiva, aktiivinen vakionopeudensäädin, i-ACC. Se tukeutuu kameraan ja tutkaan, jotka seuraavat koko ajan muita tiellä liikkuvia ajoneuvoja. Hondan i-ACC ennustaa muiden autojen liikkeitä ja reagoi automaattisesti, mikäli joku muu autoilija tekee jotain arvaamatonta: se osaa ennakoida toisten autoilijoiden kaistanvaihdot jopa viisi sekuntia ennen kuin ne tapahtuvat. Kuulostaa erikoiselta, mutta totta se on.

Siihen nähden tuntuu kummalliselta, että 45 000 euron autossa ei ole vakiovarusteena navigaattoria.

Ota kantaa

Onko Honda CR-V:n päivitys onnistunut?

Kyllä 60% Ei 40%
Ääniä yhteensä 6638

Honda CR-V 1.6 i-DTEC 6MT Lifestyle

MOOTTORI R4, 1 597 cm³, 118 kW (160 hv)/4 000 r/min, 350 Nm/2 000 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 9,8 s, huippunopeus 202 km/h
KULUTUS 5,1 l/100 km Diesel
CO2-PÄÄSTÖT 133 g/km
VOIMANSIIRTO M6, neliveto
MITAT p 4 605, l 1 820, k 1685 mm, akseliväli 2 630 mm, omamassa 1 700 kg, tavaratila 589–1 669 l, tankki 58 l
HINTA 44 899 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    8. 8

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    9. 9

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää