Matti, Matias

Autot

Valikko

Autot

Karl on Opelin uudesta triosta se kaikkein järkevin!

Ensitesti
Opel ei kilpaile markkinoiden halvimmalla hinnalla, vaan varusteilla ja ominaisuuksilla.
Pari vuotta sitten Opelilla oli ainoastaan yksi malli pikkuautoluokassa, mutta nyt niitä on tarjolla jo kolme. Uusi Karl tulee Suomessa myyntiin oikeaan aikaan, sillä kokeiluun tulevan romutuspalkkion arvioidaan vauhdittavan ennen kaikkea alemman pikkuautoluokan myyntiä.

Suomeen Karlit ovat varsin kattavasti varusteltuja. Myynnissä ovat vain Enjoy ja Cosmo, joihin on otettu vakioksi paljon muissa maissa lisähintaan saatavia varusteita.

Opel kehuu uuden 3,68 metriä pitkän Karlin olevan viisiovinen ja -paikkainen. Ovien lukumäärästä ei voi kiistellä, mutta takaistuimella on tilaa kolmelle ainoastaan jos he ovat pienikokoisia. Kahdella matkustajalla on sitä vastoin takana yllättävän hyvät tilat auton mitat huomioon ottaen.

Rajoitukset koskevat myös tavaratilaa, jonne mahtuu yksi kookas matkalaukku tai kolme ns. lentolaukkua. Tilan voi kasvattaa taittamalla epäsymmetrisesti (hyvä) jaetun takaistuimen selkänojan kaksi puoliskoa eteen. Silloin tavaraa voi lastata mukaan yhden kuutiometrin verran. Omassa luokassaan Karl on sisä- ja tavaratiloiltaan yksi parhaista vaihtoehdoista.

Kuljettajalle on riittävästi tilaa, vaikka hänelle olisi kertynyt mittaa yli kaksi metriä. Hyvää ajoasentoa etsiessä löytyy yksi Karlin suurimmista moitteen aiheista. Ohjauspyörässä ei ole etäisyyssäätöä, vaan pelkkä korkeussäätö. Muutoin kuljettajan paikalla ei ole moitittavaa.

Käynnistys tuo kuuluviin tutun kolmisylinteisen moottorin pörinän, joka vaimenee lähes täysin liikkeelle lähdettyä. Opel kehuu moottorin toimivan hienostuneesti, eikä tuollaisille voimanlähteille tyypillisiä värinöitä tuntunut ollenkaan. Voimaa on auton olemukseen nähden riittävästi, joskaan ei yltäkylläisesti. Rauhallisesti ajaen moottori tuntuu jopa todellista tehokkaammalta osin napakasti toimivan vaihteiston ansiosta.

Auton alta löytyy tyypillistä peruskauraa eli edessä joustintuet ja takana yhdystukiakselisto.

Vaatimattomuuteen ei olisi ollut aihetta, sillä yksinkertaisessa rakenteessa ei ole mitään hävettävää, jos se toimii hyvin. Karl yllätti ajettavuudellaan, jonka kuvauksen voi kiteyttää sanaan leppoisa. Kun koeajolenkin aikana ei mieleen noussut mitään moitittavaa, tarkoittaa se suomalaisen ajattelumallin mukaan hyviä ominaisuuksia.

Muotoilu niin korin kuin sisustuksen osalta ovat makuasioita, mutta kiitosten aika Karlin kohdalla alkaa viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan tarkastella sen varustelua.

Lakimääräisten turvavarusteiden lisäksi Karlissa on muun muassa Isofix-kiinnikkeet kolmelle lastenistuimelle.

Tässä kokoluokassa ennen näkemätön varuste on Opel Eye -kamera, jonka myötä autossa on kaistavahti. Myös etusumuvalojen kulmavalot ja mäkilähtöavustin parantavat omalta osaltaan turvallisuutta.

Ota kantaa

Onko Opel Karl järkevän kokoinen?

Kyllä 49% Ei 51%
Ääniä yhteensä 8269

Opel Karl Enjoy

MOOTTORI R4, bensa, 999 cm3, 55 kW (75 hv)/6 500 r/min, 95 Nm/4 500 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 13,9 s, huippunopeus 170 km/h
KULUTUS 4,5 l/100 km
CO2-PÄÄSTÖT 104 g/km
VOIMANSIIRTO M5, etuveto
MITAT p 3 675 mm, l 1 604 mm, k 1 485 mm, akseliväli 2 385 mm, tavaratila 215–1 013 l, tankki 32 l
HINTA 13 394 euroa
  • Ensitesti
  • Opel

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

    9. 9

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    6. Näytä lisää