Henri, Henna, Heikki

Autot

Valikko

Autot

Varas vei afrikkalaismiehen auton vuonna 1993 – autovanhus löytyi yli 20 vuotta myöhemmin

Autovarkaus
Toyota Corollansa varkaille 23 vuotta sitten menettänyt eteläafrikkalaismies on saamassa silmäteränsä takaisin, uutisoi BBC.
Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Toyota Corolla varastettiin Pretoriasta, Etelä-Afrikan hallinnollisesta pääkaupungista vuonna 1993.

Ajoneuvon liikkeistä ei ollut täyttä varmuutta yli kahteen vuosikymmeneen, kunnes poliisit pysäyttivät auton Limpopon maakunnassa järjestetyssä ratsiassa viime vuoden marraskuussa. Autosta oli poistettu tunnistetiedot ja viranomaiset käyttivät useita kuukausia selvittääkseen Toyota Corollan alkuperäisen omistajan. Lopulta omistajaksi selvisi 44-vuotias Derrick Goosen, jonka täytyi ajaa 250 kilometrin päähän Pretoriasta tunnistamaan autonsa.

– Autolla oli minulle suuri tunnearvo. Rakastin sitä, ja olen kiitollinen, että olen sen nyt löytänyt, Goosen kertoo BBC:n haastattelussa.

Paikallisen News24-sivuston mukaan auto oli vuosia taksikäytössä, kunnes sen osti ajoneuvon historiasta tietämätön poliisivirkailija.

– Hänellä oli kaikki paperit, jotka osoittivat hänen olevan ajoneuvon omistaja. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että ajoneuvo oli varastettu ja sen tietoja muutettu, Goosen kertoo.

BBC:n mukaan ajoneuvo ollaan aikeissa palauttaa sen oikealle omistajalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    3. 3

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    4. 4

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    5. 5

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    6. 6

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    7. 7

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    8. 8

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    3. 3

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    4. 4

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    5. 5

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    6. Näytä lisää