Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Vielä on kesää jäljellä! – BMW:ltä hauska mutta kallis 2-sarjan avoauto

Koeajo
BMW:n 2-sarja laajeni myös hauskaksi avoversioksi. Hauskuudesta tosin joutuu maksamaan.
Pari sataa alle 50 000 euroa on paljon autosta. Varsinkin kun kysymys on autosta, jonka käyttö voi olla hyvinkin rajallista. Avoauto, jossa kattomekanismi syö sekä takamatkustajien tiloja että tavaratilaa, ei siis sovi perheautoksi, mutta yksinäiselle tai sinkuille ja vaikka perheen kakkosautoksi se voi olla hyväkin vaihtoehto.

Saivartelut kuitenkin sikseen, sillä eihän avoautossa ole kysymys käytännöllisyydestä, vaan hauskuudesta ja hiusten hulmuttamisesta tuulessa. Nautinnosta, jota ei saa jollei kattoa voi avata. Siinä piilee paljon sellaisia positiivisia tunteita, joita ei yksinkertaisesti voi kokea katto kiinni. Valosta ja vapauden tunteesta yksinkertaisesti vain nauttii avoautolla katto auki ajaessa.

BMW:n 2-sarja on nyt myös siis avoversio kokoontaittuvalla kangaskatolla. Kattomekanismi toimii hienosti vielä 50 kilometrin tuntinopeuteen saakka ja toimintaa kestää noin 20 sekuntia. Katon sulkeminen yllättävän sadekuuron iskiessä onnistuu myös vaikka liikkeellä. Auton kaukosäätimen ovien avauspainiketta painamalla pohjaan pitkään, rätti vetäytyy myös auton päältä esimerkiksi kun sitä lähestyy parkkipaikalla.

Mutta takaisin hetkeksi kuljetuskapasiteettiin: Takaistuimella ei hirvittävästi ole tilaa, kun edessä istuu täysikokoinen kuski, takapaikat soveltuvat lähinnä vain lapsille. Lapsia avoautoajelulle ei kuitenkaan ole kovin vaikea houkutella eikä niukat jalkatilat juurikaan häiritse nautinnon mennessä edelle.

Tavaratila BMW:ssä on avoautoksi osattu loihtia kiitettäväksi. Sitä on katon ollessa päällä 335 litraa ja katto auki 280 litraa. Korkeutta ei kummassakaan tapauksessa ole paljoa, syvyyttä sen sijaan hyvinkin runsaasti.

BMW 2-sarja avoauto on ehdottoman mukava laite, jota on mukava ajaa, se on täysiverinen baijerilainen, vaikkakin auto on meluisa katto kiinni ajettaessa. Osasyyllinen on tietysti meidän karkeat asfaltit, joita saksalaisinsinöörit eivät välttämättä osaa ottaa huomioon ja katon läpi voi tulla asfaltista ääniä sellaisilla taajuuksilla, joita ei vain pysty suodattamaan pois.

Ota kantaa

Oletko ajanut avoautolla tänä kesänä?

Kyllä 16% En 84%
Ääniä yhteensä 11042

BMW 220i Cabrio

MOOTTORI R4, turbo, 1997 cm³, 135 kW (184 hv)/5000–6250 r/min, 270 Nm/1250–4500 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 7,6 s, huippunopeus 226 km/h
KULUTUS 6,2 l/100 km 95E
CO2-PÄÄSTÖT 144 g/km
VOIMANSIIRTO A8, takaveto
MITAT p 4432, l 1774, k 1413 mm, akseliväli 2690 mm, omamassa 1510 kg, tavaratila 280–335 l, tankki 52 l
HINTA 49784 euroa

Kiitämme

Hyvää ajettavuutta

Toimivuutta avoautoksi

Moitimme

Takamatkustajan tiloja

Korkeaa hintaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    9. 9

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    10. 10

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. Näytä lisää