Torsti

Autot

Valikko

Autot

IS koeajoi uudistuneen pikku-Bemarin: Ykköstä silmään!

BMW
BMW muotoili 1-sarjaansa uusiksi. Uudistunut ilme on entistä raikkaampi.
Baijerilaisen tunnistaa kyllä. BMW on aina osannut tehdä autoistaan yhdellä sanalla sanottuna jämäköitä. Jämäkkyys näkyy ja tuntuu saksalaisvalmistajan pienimmässäkin mallistossa, 1-sarjassa.

Kun ykköseen istuu sisälle, tietää tasan tarkkaan, mistä automerkistä on kysymys. Se ei ole mikään pieni kevyt kottero, vaan aito baijerilainen, josta välittyy laatu ja myös se, että valmistaja arvostaa omaa premium-brändiään viimeisen päälle.

Vakaata ja jämerää

Sama tunnelma jatkuu tien päällä. Ajoi ykkös-Bemarilla sitten kaupungissa tai maantiellä, kulku on vakaata. Kaikki, alusta, ohjaus, istuintuntuma on todella jämerää.

BMW teki 1-sarjan kokonaan uusiksi vuonna 2011. Nyt tuli se aika, että autoa muotoiltiin uudelleen ja samalla kuorien alle tuotiin uutta tekniikkaa.

Aito baijerilainen.

Ulkopuolella suurimmat muutokset ovat keulassa ja perässä. Etuvalot eivät ole enää alakuloisesti katsovat silmät auton keulalla, vaan nyt niissä on samaa virtaviivaisuutta ja dynamiikkaa mitä muussakin BMW:n mallistossa.

Edellinen ykkönen oli ehkä hieman linjaton BMW:n muuhun mallistoon nähden. Takana samaa teemaa on noudatettu valojen osalta, nyt valojen kokoa on levennetty ja ne jatkuvat takaluukun puolelle. Ilme muuttui saman tien!

BMW:n omistama Mini ja emomerkin 2-sarjan Active Tourer käyttävät jo BMW:n uutta etuvetotekniikkaa, jota se alkaa hyödyntää jatkossa kaikissa pienemmän pään mallistossa.

Nyt raikastettu 1-sarja on BMW:n pienistä autoista viimeinen, joka on enää takavetoinen, vaikkakin uuteen ykköseenkin on saatavilla samoja uusia 3-sylinterisiä moottoreita. Perusrakennetta ei luonnollisesti lähdetty faceliftin yhteydessä muuttamaan. Seuraavan sukupolven ykkönenkin on jo sitten todennäköisesti etuvetoinen.

Ykkösarjan 116d-mallimerkintää käyttävä versio on 3-sylinterinen diesel, IS:n koeajossa oli nelisylinterinen versio, 118d.

4-sylinterinen tarjoaa voimaa ja vääntöä

BMW toi myös edellisen 1-sarjan yhteydessä X-Drive-nelivedon pienimpään sarjaansa, tosin rajoitetusti. Silloin sen sai 120d-mallin yhteyteen, nyt jo koeajamamme 118d-yhteyteen. Koeajettu versio oli kuitenkin vajaavetoinen.

Jos pieni 3-sylinterinen on oiva moottori pieneen autoon, 118d se vasta onkin. Isompi 4-sylinterinen tarjoaa hevosvoimia runsaat 150 ja vääntöäkin 320 newtonmetriä; sehän tarkoittaa auton kokoon nähden melkein pientä kylää.

Kun nuo reservit yhdistetään hienosti toimivaan 8-portaiseen automaattivaihteistoon, ajaminen ykkösellä on varsinainen nautinto. Pienikin voi olla premiumia. Siitä ei BMW:n kohdalla oikeasti pääse mihinkään.

Kun BMW:n M:n tunnetuksi tekemään Estorilin siniseen väriin on yhdistetty M Sport -varustepaketti kaikkine tyyliin sopivin somistein, autoa on myös todella ilo katsella.

Ne takatilat!

BMW:n 1-sarjan ongelmana on sen koko olemassaolon ajan ollut tilat, jotka löytyvät kuljettajan selän takaa. Vuonna 2011 tehdyn korimuutoksen myötä tilanne vähän helpottui, mutta parannusta saadaan odottaa siis seuraavaan malliuudistukseen. Tässä BMW ei siis pärjää esimerkiksi kilpailijalleen Audi A3:lle.

Lisäksi hinta pienestä autosta on kova: premiumista pitää vain maksaa.

Ota kantaa

Onko BMW 1-sarjan kevyt muodonmuutos onnistunut?

Kyllä 63% Ei 37%
Ääniä yhteensä 10164

BMW 118d 5-ov

MOOTTORI R4, turbo, 1995 cm³, 110 kW (150 hv)/4000 r/min, 320 Nm/1500–3000 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 8,1 s, huippunopeus 212 km/h
KULUTUS 4,2 l/100 km Diesel
CO2-PÄÄSTÖT 110 g/km
VOIMANSIIRTO A8, takaveto
MITAT p 4329, l 1765, k 1440 mm, akseliväli 2690 mm, omamassa 1450 kg, tavaratila 360–1200 l, tankki 52 l
HINTA 41 649 euroa

Kiitämme:

Fressiä ulkomuotoa

Mukavaa ajettavuutta

Moitimme:

Korkeaa hintaa

Ahtaita takatiloja
  • Koeajo
  • BMW

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    8. 8

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    9. 9

      Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

    10. 10

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    6. Näytä lisää