Meri, Vellamo

Autot

Valikko

Autot

Uusi auto ulkomailta – kelpaako romutusseteli?

VALITUS
Saisiko asiakas romutushyvityksen, jos hän toisi auton itse ulkomailta?
Romutuspalkkiokampanja on käymisvaiheessa toimijoiden odottaessa päätöstä lisäbudjetista. Saisiko romutushyvityksen, jos toisi auton itse ulkomailta?

Hyvitys on saanut yksityisen kansalaisen kantelemaan EU-kilpailuviranomaiselle. Valituksessa ihmetellään sitä, ettei valtio maksa 1 500 euron romutuspalkkiota, jos auto ostetaan muualta EU/ETA-alueelta. Samoin kritisoidaan sitä, että liikenteestä poistettava auto on pitänyt romuttaa Suomessa, virallisessa romutuspisteessä.

Autoverotusta vähitellen haltuunsa ottavan Trafin tietojohtaja Juha Kenraali torppaa valituksen alkuunsa.

– Jos kriteerit täyttyvät, on palkkio mahdollista saada myös yksittäin maahantuotuun autoon. Käytännössähän kaikki ovat ulkomailta maahantuotuja eli ei ole mitään syytä kohdella eri tavoin. Tällöin palkkio on toki vain tuo valtion osuus.

Romutuskampanja

Automaahantuojien ja valtion yhteinen romutuspalkkiokampanja starttasi heinäkuun alussa, ja se osoittautui menestykseksi. Kampanjaan valtion puolelta varattu kolmen miljoonan euron määräraha loppui elokuun kolmannella viikolla, mikä tarkoittaa, että tuhannen euron vastaantulo perittävässä autoverossa oli innoittanut 3 000 autonostajaa romuttamaan vanhan kulkupelinsä.

Tähän summaan automaahantuojat lisäsivät vielä 500 euroa omaa rahaa, mikä tarkoittaa yhteensä 1 500 euron alennusta uuden auton hinnasta. Ehtona oli, että ostettava auto olisi vähäpäästöinen, vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimiva tai ladattava hybridi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. Näytä lisää