Jutta

Autot

Valikko

Autot

Volvo poissa Frankfurtin autonäyttelystä – tässä syy

Frankfurt 2015
Volvo jätti Frankfurtin autonäyttelyn väliin.
Maailman tärkeimpiin kuuluvasta kansainvälisestä autonäyttelystä ei olla ihan noin vain poissa. Paikalla on lähtökohtaisesti oltava, sillä täällä on nyt koko autoala; alihankkijat, kilpailijat, tuotekehitys, markkinointi, myynti, isot asiakkaat ja media.

Volvoa Frankfurtissa ei kuitenkaan näy ja siihen syynä on tuotetilanne ja raha. Uusi XC90 on jo kaupoissa ja siis uutuusantinsa puolesta niin sanotusti nähty, eikä uusinta uutta eli tulevaa S90-mallia haluttu tai voitu vielä syystä tai toisesta tuoda parrasvaloihin.

Näyttävä ja premium-kilpailijoille edes jotenkuten pärjäävän osaston rakentaminen sekä pyörittäminen on myös huomattavan kallista.

Osallistuminen Frankfurtin hulinaan on miljoonaluokan satsaus. Volvo ilmoitti jo pari vuotta sitten, että autonäyttelyihin uppoavat miljoonat käytetään toisin tavoin markkinoinnissa hyväksi, esimerkiksi tekemällä pop-up -myymälöitä muiden tapahtumien yhteyteen.

Volvon mukaan näyttelyrahalle on nyt muuta käyttöä. Värivalojen ja samppanjatarjoilujen ohi menee muun muassa asiakaskokemuksen vahvistaminen, mitä se sitten käytännössä ikinä tarkoittaakaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

    5. 5

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    6. 6

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    7. 7

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    8. 8

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

    5. 5

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    6. Näytä lisää