Airi, Aira

Autot

Valikko

Autot

Rengasfirman tutkimus: Näin moni pitää itseään hyvänä talviautoilijana

TALVI
Aika moni suomalainen kuvittelee olevansa parempi kuski kuin naapurinsa. Rengasfirma tutki asiaa.
Talvisissa ajo-olosuhteissa eniten onnettomuuksia aiheuttaa liian suuri tilannenopeus. Riskiä lisäävät kuluneet renkaat, joilla auton jarrutusmatka pitenee ja käsittely vaikeutuu.

Jopa yli 80 prosenttia suomalaisautoilijoista pitää itseään hyvänä tai melko hyvänä talvikelien kuskina, 9 prosenttia mainitsee itsensä jopa erinomaiseksi ja vain muutama prosentti heikoksi talviautoilijaksi, Nokian Renkaiden teettämästä talvirengastutkimuksesta selviää .

Keskimäärin miehet pitävät itseään parempina talviautoilijoina kuin naiset. Keski-ikäisistä, 35–54-vuotiaista löytyi muita ikäluokkia enemmän niitä, jotka kokivat olevansa hyviä kuskeja vaihtelevissa talviolosuhteissa. Tulotason noustessa usko omiin kykyihin tuntui kasvavan.

– Monikaan autoilijoista ei ole päässyt ajamaan todellisissa ääriolosuhteissa, joten taitoja yliarvioidaan. Toisaalta liikenteessä on myös supervarovaisia, etenkin ikääntyneitä tai vasta kortin saaneita, jotka ajavat alle nopeusrajoitusten. Vaaratilanteita syntyy kaikille tiellä liikkujille, kun raskaalla kaasujalalla tehdään varomattomia ohituksia, toteaa Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Perussääntö on, että kun vauhti kaksinkertaistuu, jarrutusmatka nelinkertaistuu.

Suurimpia talviajon riskitekijöitä ovatkin tilannenopeus ja kuljettajan ajotyyli. Perussääntö on, että kun vauhti kaksinkertaistuu, jarrutusmatka nelinkertaistuu. Jos ajaminen ja talven vaihtelevat keliolosuhteet osattaisiin suhteuttaa toisiinsa, liikenne todennäköisesti sujuisi turvallisemmin

– Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että varsinkin takapyörät pitävät otteensa tiestä. Jos takapyörät irtoavat, auto yliohjautuu ja sen oikaiseminen on haasteellista, varsinkin tottumattomalle kuljettajalle.

Ota kantaa

Oletko keskimääräistä parempi autoilija?

Parempi 47% Olen keskiverto 45% Huonompi 8%
Ääniä yhteensä 3365

Tarkista!

Talvirenkaiden urasyvyyden olisi hyvä olla yli 5 millimetriä renkaita vaihdettaessa, sillä ne ehtivät kulua noin millin ennen varsinaisten pakkas-, lumi- ja jääkelien alkamista.

Jos renkaissa on kulunut pintakuvio ja matala urasyvyys, liukkaalla säällä auton jarrutusmatka pitenee ja sen käsittely vaikeutuu. Renkaat eivät myöskään kykene siirtämään lunta ja sohjoa renkaan alta, jolloin tuntuma tiehen katoaa helpommin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää