Kyllikki

Autot

Valikko

Autot

Nissan aikoo pitää kiinni lupauksestaan – näin henkilöautojen paino muuttuu lähivuosina

autotekniikka
Monet uudenvuodenlupaukset ovat unohtuneet jo aikaa sitten, mutta Nissan pitää omastaan kiinni: yhtiö on sitoutunut tekemään henkilöautoistaan huomattavasti kevyempiä tästä vuodesta alkaen.
Nissanin Lightweighting Programme prototyyppiohjelman tarkoituksena on kehittää uudenlainen, mullistava materiaalirakenne autojen lattioihin.

Tekemällä tiivistä yhteistyötä isobritannialaisten teollisuuden alihankkijoiden kanssa Nissan saa käyttöönsä materiaaleja ja tekniikoita, joita on aikaisemmin hyödynnetty moottoriurheilussa sekä ilmailu- ja avaruusteollisuudessa.

David Moss, Vice President, Vehicle Design & Development, Nissan Technical Center Europe, kommentoi uutta ohjelmaa seuraavasti:

– Seuraavien 12 kuukauden aikana luvassa on todellisia mullistuksia, kun Nissan vie ”Innovation That Excites” brändilupauksensa taas aivan uudelle tasolle. Uusi ohjelma osoittaa jälleen kerran, että Nissan on sitoutunut kehittämään tulevaisuuden autoja jo tänään.

– Tiedämme, että tulevaisuuden autojen on oltava nykyistä kevyempiä, lujempia ja taloudellisempia, joten toteutamme prototyyppiohjelman yhdessä tutkimusorganisaatioiden ja eri alojen teollisuusyhtiöiden kanssa. Ohjelman tarkoituksena on kehittää uusi valmistusprosessi, joka mullistaa koko alan.

Nissan pyrkii vähentämään autojensa painoa kautta linjan muutenkin kuin Lightweighting Programme ohjelman puitteissa: esimerkiksi uusi X-Trail painaa 90 kg vähemmän kuin edeltäjänsä ja uusi Qashqai on 40 kg kevyempi kuin aikaisemman sukupolven malli. Tähän on päästy siten, että Nissanin insinöörit hyödyntävät entistä kevyempiä, mutta lujempia materiaaleja.

Lightweighting Programme -ohjelman avulla parannetaan suorituskykyä, vähennetään polttoaineen kulutusta ja kompensoidaan autojen jatkuvasti laajenevan teknologiavarustelun aiheuttamaa lisäpainoa. Kehitystyön tuloksena syntyy prototyyppi, jolla testataan uuden materiaaliratkaisun toimivuutta käytännössä.

Nissan toteuttaa ohjelman yhteistyössä autonvalmistajien ja tutkimusorganisaatioiden Lightweighting Excellence (LX) yhteenliittymän kanssa. Yhteenliittymää vetää Sigmatex Auxilium Researchin tuella, ja mukana ovat myös Cranfieldin yliopisto, Engenuity, Expert Tooling & Automation, Granta Design, Group Rhodes, LMAT, Surface Generation ja Tilsatec. Yhteenliittymä pyrkii myös parantamaan isobritannialaisten autoteollisuuden alihankkijoiden kykyä valmistaa komposittimateriaaleja.

Ota kantaa

Valitsetko mieluummin kevyen vai raskaan auton?

Kevyen 54% Raskaan 46%
Ääniä yhteensä 9302

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. 6

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    9. 9

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    10. 10

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. Näytä lisää