Onni, Sisu

Autot

Valikko

Autot

Yrittäjä: Trafin peräkärrysääntö vei elannon – vuosikausia toiminut liikeidea romuttui katsastuksessa

liikenne
Yrittäjän mukaan ongelmat alkoivat, kun yritys vei vuosia moitteettomasti toimineen venepesurinsa rekisteröitäväksi.
Trafin 2010 antaman tieliikenneohjeen mukaan kaikki ennen 29.4.2009 käyttöönotetut hinattavat laitteet on rekisteröitävä viiden vuoden sisällä.

Tällainen on myös Venepesu Oy:n käytössä oleva hinattava venepesuri. Aiemmin kyseinen venepesuri kuten muutkin vastaavat hinattavat laitteet ovat olleet rekisteröimättömiä, eikä niitä ole esimerkiksi tarvinnut katsastaa.

– Venepesurin rekisteröintikatsastuksen yhteydessä ilmeni, että laite on niin painava, että sitä ei saa vetää tieliikenteessä muulla kuin kuorma-autolla ja korkeintaan 60 km tuntivauhtia, sanoo nyt Venepesu Oy:n toimitusjohtaja Jari Tanskanen.

Tanskanen kertoo, että venepesurin painoa ei pysty pienentämään, eikä useammassa eri satamassa pesutoimintaa pyörittäneellä yrityksellä ole mahdollisuutta hankkia kuorma-autoa.

Trafin mukaan säädöksestä ei voida Tanskasen tapauksessa poiketa.

Lopputuloksena pesuria ei siis saa enää hinata millään henkilöautoksi rekisteröidyllä ajoneuvolla - ei edes järeällä maastoautolla - yleisen liikenteen seassa metriäkään.

– Päätimme lopettaa näin ollen pesutoiminnan kokonaan, Tanskanen sanoo.

Nyt yritys yrittää myydä liiketoimintansa pois, käytännössä jollekulle sellaiselle toimijalle jolla olisi mahdollisuus jatkaa toimintaa nykyisten rekisteröintisäännösten mukaisesti.

– Venepesuripalveluita voisi tarjota myös joku satamanpitäjä, jolla on mahdollisuus säilyttää pesuria omissa tiloissaan ja operoida satama-alueella, joka ei ole tieliikennelain mukaisessa käytössä.

OSASTOPÄÄLLIKKÖ Toni Pallaspuro Trafilta kuitenkin kertoo Ilta-Sanomille, ettei venepesuria olisi aiemminkaan saanut vetää henkilöautolla.

– Tilanne on se, että hän on vuosia rikkonut ajoneuvojen käyttösäädöksiä ja vetänyt laittomasti venepesuria henkilöautolla. Henkilöautolla ei ole koskaan saanut vetää kytkentämassaltaan yli 750 kilogramman painoisia hinattavia laitteita tai perävaunuja, Pallaspuro sanoo.

Pallaspuron mukaan hinattavien laitteiden rekisteröimisestä säädetään ajoneuvolaissa, eli kyse ei ole Trafin päätöksestä. Koska hinattavia laitteita ei ole aiemmin tarvinnut rekisteröidä, on laitteiden painon on joutunut selvittämään itse.

– Käyttäjällä on aina selvittämisvelvollisuus eli pitää ottaa selvää, minkä painoinen peräkärry tai hinattava laite on ja, mitä autolla saa vetää. Ajoneuvokaupassa on tärkeää varmistaa, että ostettava ajoneuvo vastaa oikeasti myynti-ilmoituksessa mainittua.

Juttua muokattu 29.2.2016 kello 15.44.

Juttua täydennetty 1.3.2016 kello 0.14: Lisätty Trafin edustajan kommentit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    7. 7

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    8. 8

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    9. 9

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää