Oona, Netta, Aune

Autot

Valikko

Autot

Autokuume iski – mutta miten kävikään kaupanteon?

VAIHTOAUTO
Lähtötilanne: autokuume iski, vanha piti vaihtaa uudempaan. Ilmeisesti kauppa käy liian hyvin, sillä vain yhtä myyjää tuntui kiinnostavan.
Keväinen autonostokiima iski talouteen. Molemmat autot piti vaihtaa vähän uudempiin. Ei nyt upouusiin, mutta selvästi vähemmän ajettuihin ja tuoreempiin malleihin.

Täytyy toki myöntää, että toisen auton ajomäärä lähestyi jo 300 000 kilometrin maagista rajapyykkiä, ja toinenkin ylitti juuri ja juuri 200 000 kilometrin rajan.

Kumpikin toisaalta edusti laatumerkiksi tunnettua brändiä, joten elinajanodotetta oli kummassakin vielä jäljellä sen verran että niistä saisi myös jonkinlaisen vaihtohyvityksen kaupassa.

Useasta autoliikkeestä ei tarjouksen jälkeen enää palattu asiaan. Yhden liikkeen myyjä kysyi kiinnostuksen kohteestamme suorasukaisesti. ”No mitä te siitä haluatte tietää”, hän tiedusteli. Vastasimme hämmästyneinä, mihin hintaan auto lähtee mukaan?

Kuvitellaan että autot edustivat merkkiä B, ihan vain aakkostamisen helpottamiseksi. Koska merkki B on miellyttänyt kaikkia taloutemme jäseniä tasapuolisesti, todettu taloudellisiksi ja varmatoimisiksi kulkupeliksi, käännettiin katse saman merkin suuntaan. Toki välillä käytiin katsomassa myös merkkejä M, A ja J.

Merkin B liikkeessä meidät otti vastaan stereotyyppinen automyyjä: pikkutakki päällä, kello ranteessa ja nahkakengät jalassa.

Kerroimme mitä olemme vailla, kuinka paljon budjettimme on ja millaista vaihdokkia olisi tarjolla. Dramatisoidun osuuden selventämiseksi kerrottakoon, että etsimme kaksivetoista farmariautoa budjetilla X ja vaihdokkimme on merkkiä B.

M niin kuin myyjä, A niin kuin asiakas.

M: No, tässä olisi teille tällainen nelivetoinen sedan.

A: Mitä tämä maksaa?

M: (Kertoo hinnan joka ylittää budjettimme noin 10 000 eurolla).

A: No kyllähän se on siisti, mutta ei kyllä budjetissa, eikä farmari, ja sitä paitsi nelivetoinen.

M: Niin, mutta kun tää on kato hyvä. Tässä on näköjään toi etäisyystutkakin, tai ainakin siltä toi keula näyttää.

A: Lasketaan siitä tarjous.

Myyjän pöydän ääressä käytiin lävitse vaihdokkia. Saksasta tuotu, saksalaisella täydellisellä huoltohistorialla, saksalaisella rekisteriotteella, saksankielisillä käyttöohjekirjoilla ja saksalaisilla autokorjaamoilla kirjoitetuilla laskuilla varustettu mappi lyötiin pöytään, jolloin keskustelu jatkui.

M: Niin, onko tässä penkinlämmittimet?

A: Ei ole, mutta kaukosäädettävä lisälämmitin on, tehdasasennettu ja logoilla. Löytyy tosta tehtaan lisävarustelistauksesta.

M: Ei voi olla Saksasta kun ei ole penkinlämmittimiä. Toi on Italiasta.

A: No eikä ole vaan Saksasta. Kaikki dokumentit on Saksasta, ja auto on aina huollettu Keski-Saksassa. Vaikea uskoa, että sitä olisi Italiasta ajettu aina huoltoon Saksaan.

M: Katos, kaikissa Saksasta tuotavissa autoissa on penkinlämmittimet.

Ja sitten myyjä pääsi vauhtiin.

M: Katos, ei kukaan tollaista polttoainekäyttöistä lisälämmitintä enää nykyään autoonsa halua, toi on ihan vanhanaikainen juttu.

A: Aijaha

M: Joo, katokku kaikki viherpipertäjät kieltävät tyhjäkäynnin nykyään, mutta näitä saa vielä käyttää. Mutta ei kukaan noita kaukosäädettäviä lisälämmittimiä enää halua.

A: Justiinsa. Käytiin me katsomassa myös merkin J autoja tuossa, ja niillä on kyllä varsin houkutteleva tarjous.

M: Mikä se sellainen on se auto? Eikös se ole sama kuin merkki F? Eikä merkki B ole koskaan ollut merkki J:n kilpailija.

Hämmästys meidän puolellamme pöytää oli täysin käsin kosketeltava. Pitkään kattoon tuijoteltuani huokasin ja tein lähtöä.

M: Mennääs katsomaan se teidän vaihdokki. NO MITEN IHMEESSÄ TE OLETTE TOSTA AUTOSTA EDES ULOS PÄÄSSEET, TÄÄHÄN ON PYSÄKÖITY IHAN P**SIILLEEN.

A: No kun toi äsken siihen viereen pysäköity N on tullut vasta meidän jälkeen…

Myyjän ehdotus vaihtoauton hyvityksestäkin jäi lopulta noin 30 prosenttia alle markkinahintojen, joten asiakaspalvelukokemuksen valossa, mitäpä luulette, syntyivätkö kaupat?

Ota kantaa

Millaista palvelua olet keskimäärin saanut autokaupassa?

Hyvää 26% Keskinkertaista 39% Huonoa 35%
Ääniä yhteensä 9598

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    8. 8

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    9. 9

      Hiihdon supertähden Petter Northugin paluu meni pahasti pieleen

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    6. Näytä lisää