Keijo

Autot

Valikko

Autot

Tupakkalakiin halutaan yllättävä muutos: Autossa ei saa polttaa, jos mukana on alle 15-vuotiaita lapsia

Laki
Tupakkalakia halutaan yllättäen täydentää kieltämällä tupakointi autossa, jos mukana on alle 15-vuotiaita.
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää esityksestä lausuntoja kuun loppuun asti.

Uusi tupakkalaki antaisi muun muassa taloyhtiölle mahdollisuuden hakea kunnalta tupakointikieltoa parvekkeille ja terasseille, mutta alkuperäisessä esityksessä ei ollut rajoituksia tupakoinnista autossa.

Aiemmin tupakoinnin rajoittaminen autossa on torpattu perustuslakivaliokunnassa tupakoitsijan itsemääräämisoikeutta rajoittavana. Sosiaali- ja terveysministeriön lakimiehen Laura Terhon mukaan lakiluonnosta päätettiin poliittisen harkinnan jälkeen täydentää esityksellä tupakointikiellosta autossa. Muun muassa useat kansanedustajat ovat nostaneet asian esille viime viikkoina.

Terhon mukaan esitys on nyt erilainen kuin aikoinaan perustuslakivaliokunnassa kaatunut esitys tupakoinnin kieltämisestä autossa.

– Tätä on rajattu siitä, mitä esitettiin vuonna 2009. Esitystä on pyritty muokkaamaan niin, että perustuslakivaliokunnan antama kritiikki tulisi huomioiduksi. Kielto pätisi nyt, kun kyydissä on alle 15-vuotiaita. Aiemmin esitettiin, että kielto olisi voimassa silloin, kun kyydissä on alle 18-vuotiaita, Terho sanoo STT:lle.

Terho toteaa, että pienten lasten suojantarve on paljon korkeampi kuin 15–17-vuotiaiden.

– Pieni lapsi ei voi tehdä terveyteensä liittyviä päätöksiä samalla tavalla kuin vaikka 17-vuotias, Terho sanoo.

Toinen rajaus aiempaan on, että kielto ei koskisi kulkuneuvossa olevaa asuintilaa.

– Aiemmin perustuslakivaliokunta katsoi ongelmalliseksi, että esimerkiksi asuntovaunussa tämä kielto saattaisi ulottua kotirauhan piiriin, Terho kertoo.

Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle 7. huhtikuuta. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan toukokuun loppupuolella.
  • Liikenne
  • tupakka

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää