Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Uusi Toyota Prius on hiljainen hiipijä

Koeajo
Uusi Toyota Prius tarvitsisi suuremman kapasiteetin akun.
Prius on latinaa ja tarkoittaa suomeksi ”ennen kuin” – viitaten siirtymiseen kohti päästötöntä autoilua.

Tällä saralla Toyota onkin kunnostautunut ansiokkaasti, sillä Prius täyttää ensi vuonna jo pyöreät 20 vuotta. Nyt käsillä on auton uusi, neljäs sukupolvi, jonka Toyota kertoo olevan entistäkin taloudellisempi ja parempi ajettava. Virallinen yhdistelmäkulutus painuu parhaimmillaan hämmästyttävään 3,0 litraan sadalla.

Mihin kulutus todellisuudessa asettuu?

Yleisessä tiedossa on, että lähes kaikkien autojen todelliset kulutuslukemat ovat aivan jotain muuta kuin viralliset. Tämä tosiseikka vielä korostuu Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja ajetaan huomattavasti enemmän kaupunkien ulkopuolella kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Priuksen ongelma pitkillä matkoilla on se, että puhtaan sähköajon osuus pienenee ja kulutus alkaa hiljalleen kasvaa kohta tavallisten polttomoottoriautojen lukemia. Parannuksena edelliseen Toyota on kehittänyt Priuksen polttomoottorin taloudellisuutta, ja sen hyötysuhde onkin nyt esimerkillinen. Silti sähköauton hyötysuhteesta jäädään kauaksi.

Ajoimme Priuksella noin 450 kilometrin testirupeaman useamman päivän aikana. Testiajoon sisältyi niin kaupunki-, maantie- kuin moottoritieajoakin, ja keskinopeudeksi muodostui 56 km/h.

Koko ajojakso ajettiin Eco-ajotilassa säästeliäisyyttä ja taloudellista ajotapaa tavoitellen. Autossa oli alla japanilaiset Bridgestone Turanza ensiasennuskesärenkaat ja kelit olivat keväisen kuivat, joten olosuhteet olivat mainiot.

Virallisista lukemista jäätiin kuitenkin valitettavan kauaksi, sillä keskikulutukseksi muodostui 4,8 litraa sadalla. Se on peräti 1,5 litraa eli 45 prosenttia enemmän kuin luvattu.

Lukema olisi varmasti matalampi, jos autolla ajaisi vain taajamissa, jolloin keskinopeus jäisi alemmaksi. Se ei kuitenkaan ole todellisuudessa kovinkaan monelle autoa tarvitsevalle mahdollista. Käytännönkin kulutus on varmasti laskenut, mutta toisaalta useat samankokoiset dieselautot pääsevät samankaltaisiin – tai jopa alhaisempiin lukemiin.

Toisaalta sähköajon osuus jäi vain 16 prosenttiin, koska Priuksen akun kapasiteetti on vain 1,31 kWh. Pelkällä sähköllä ei siis pitkälle pötkitä, ja herääkin kysymys, miksi akun kapasiteettia ei ole kasvatettu? Isomman akun ja latausmahdollisuuden myötä Priuksen kokonaistaloudellisuus kasvaisi huomattavasti. Jos tavoitteena on kulutuksen laskeminen, ei vasta-argumentiksi kelpaa heitto ”piuhojen kanssa pelaamisen hankaluudesta”. Laiskuus ei ole hyve.

Auton muodot ovat edelleen poikkeavat, mutta aiempaa vauhdikkaammat. Sisällä laatuvaikutelma on edelleen kovin muovinen, mutta edessä kuljettajan ajoasento on parantunut jonkin verran. Etuistuimet jättävät kuitenkin vielä toivomisen varaa, sillä istuinten istuinosa on monille lyhyt. Keskelle sijoitettu mittaristo vie katsetta pois ajosuunnasta.

Priuksen hybridijärjestelmän kokonaisteho on nyt 90 kW eli 122 hv. Se riittää liikuttamaan autoa kohtalaisella ripeydellä, mutta kuten todettua, kaupunki- tai taajama-ajossa Prius on omimmillaan. Priuksessa on ensimmäisenä Toyota-mallina uusi ns. TNGA-alustarakenne, joka mahdollistaa esimerkiksi matalamman painopisteen ja suuremmat sisätilat.

Ohjaustuntuma on edelleen hieman etäinen, ja auto haistelee teiden ajouria hanakasti. Niinpä Priuksen etenemissuuntaa täytyy korjailla pidemmillä suorilla jatkuvasti, ja myös sivutuuli tuntuu korissa.

Pelkällä sähköllä ei pitkälle pötkitä, ja herääkin kysymys, miksi akun kapasiteettia ei ole kasvatettu?

Koeajoauto oli kallein Premium-varustelutason yksilö, jonka hinta nousee yli 40 000 euroon. Varusteluun sisältyvät muun muassa mukautuva tasanopeudensäädin, kätevä HUD-tuulilasinäyttö, peruutuskamera sekä JBL Premium -audiojärjestelmä.

Tasanopeudensäädin toimii hienosti, ja on erittäin suositeltava mukavuus- ja turvallisuusvaruste. Audiojärjestelmän hyödynnettävyyttä syö sen sijaan auton rengasmelu, joka alkaa yli 80 km/h nopeuksissa olla kovin karkeaa ja jopa rasittavaa.

Priuksen neljäs sukupolvi on edeltäjäänsä aidosti kehittyneempi, mutta jo loppuvuonna on luvassa myös PHEV- eli pistokehybridiversio, joka on suuremman akkunsa ansiosta pätevämpi sähköajossa. Siinä myös kulutuslukemat painuvat alemmaksi korkeamman hankintahinnan vastapainoksi.

Prius on yksi tämän kevään kiinnostavimmista ekoautouutuuksista, mutta uusia kilpailijoita ilmaantuu markkinoille jatkuvasti lisää. Sellaisiksi ilmoittautuvat ainakin Audi A3 Sportback e-tron, tulossa olevat Hyundai Ioniq hybridi ja Kia Niro hybridi, Toyotan oman tallin Lexus CT200h, mutta myös monet pihit dieselautot, esimerkiksi Volvo V40.

Edellisiin nähden Priuksella on lähes 20 vuoden etumatka. Nyt nähdään mihin se riittää.
Harry Kuurio

Toyota Prius Premium

MOOTTORI R4, 1 798 cm³, 72 kW (98 hv)/5 200 r/min, 142 Nm/3 600 r/min, sähkömoottori 53 kW / 163 Nm, hybridijärjestelmän yhteisteho 90 kW (122 hv)
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 10,6 s, huippunopeus 180 km/h
KULUTUS 3,3 l/100 km 95E10
CO2-PÄÄSTÖT: 76 g/km
VOIMANSIIRTO A1, etuveto
MITAT p 4 540, l 1 760, k 1 470 mm, akseliväli 2 700 mm, omamassa 1 400 kg, tavaratila 343 l, tankki 43 l
HINTA 40 893 euroa

Kiitämme

Polttoainetaloutta

Parantunutta ajettavuutta

Moitimme

Akun pientäkapasiteettia

Karkeaa rengasmelua

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää