Henri, Henna, Heikki

Autot

Valikko

Autot

Tämäkin auto muuttui katumaasturiksi!

Ensitesti
Uudistunut Peugeot 2008 kurkottaa suosittuun katumaasturileiriin.
Tämäkin auto muuttuu nyt sitten katumaasturiksi! Kun Peugeot päätti muutama vuosi sitten, ettei uudesta 208-mallista tehdä lainkaan farmariversiota vaan jotakin muodikkaampaa, päätyi siitä muokattu uusi 2008 ns. cross-over -luokkaan.

Päätös oli raikas yllätys, mutta siinä piili tietty ongelman siemen: pienten katumaastureiden ja cross-overeiden ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Jopa siinä määrin, että nyt Peugeot tahtookin tehdä cross-over 2008:sta täysiverisemmän katumaasturin.

Tämän kikka kolmosen pitäisi onnistua muutamin pienin ulkoisin muutoksin ja auton etenemiskykyä haastavissa oloissa parantamalla. Miksi moinen suunnanmuutos? Vastaus on puhtaasti kaupallinen.


Katumaasturit ovat edelleen Euroopassa se vetävin autoluokka, eikä nykyinen 2008 ole ehkä saavuttanut aivan niin suurta suosiota kuin siitä odotettiin. Sitä on tähän mennessä myyty maailmanlaajuisesti reilut 0,6 miljoonaa kappaletta, niistä yli 110 000 eli noin joka kuudes Kiinan tärkeille markkinoille. Autoa valmistetaan Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Kiinassa.

Nelivetoa 2008:aan ei kuitenkaan ole vielä luvassa. Sen sijaan siihen tarjotaan uudistettua Grip Control -järjestelmää, jonka avuin etuvedosta saadaan teoriassa enemmän irti. Järjestelmä hyödyntää ajonvakautusjärjestelmän ja moottorin momentin sääntelyn avulla vetäville pyörille välitettävän voiman määrää.

Eri ajo-ohjelmia on perusajotilan lisäksi neljä: hiekalle, mudalle, lumelle ja ESP Off -tila. Eri ohjelmat antavat jommankumman tai molempien vetävien pyörien toisistaan riippumatta luistaa alustasta riippuen juuri sen verran, että auto pysyy liikkeellä eikä kaiva itselleen kuoppaa esimerkiksi hienoon hiekkaan.

Ensimmäisen pikatestin perusteella Grip Control todellakin helpottaa kuljettajan työtä jonkin verran vaikeammissa maasto-olosuhteissa, vaikka taka-akselilla ei vetoa olekaan. Esimerkiksi löysällä hiekalla ajettaessa oikea ajo-ohjelma teki etenemisestä ripeämpää kuin vakioasetuksiin turvautuessa.


Suomalaisittain kiinnostavaa on, että lumelle tarkoitettu ajotila pompsahtaa pois päältä takaisin vakiotilaan 50 km/h -nopeudessa, ja sorateillekin ehkä sopiva hiekka-asetus sallii 120 km/h -nopeudet ennen siirtymistä vakiotilaan.

Grip Control on lisävaruste, ja se on saatavana kaikkien yli 100 hevosvoimaa tuottavien moottoreiden kylkeen niin manuaali- kuin automaattivaihteistojenkin yhteydessä. Peugeotin maahantuojan mukaan Grip Control tarjotaan houkuttelevaan hintaan, joka saattaa vaihdella varustetasosta riippuen. Järjestelmä vaatii vähintään 16 tuuman pyöräkoon.


Hintatiedot täsmentyvät Suomen lanseeraukseen mennessä, mutta Grip Controlin 350 euron autoverollinen lisähinta Allure-varustetasossa on noussut esiin.

Peugeot 2008:n varustelua rukataan Suomessa houkuttelevampaan suuntaan, mutta ennakkohinnoissa nähdään jopa 1 000 euron pudotuksia samanaikaisesti. Järkevä hinnoittelu ja kattava varustelu ovatkin uudistuvan 2008:n parhaat valtit.

Erikoista sen sijaan on, että juuri eniten autosta katumaasturi-ilmettä esiin tuovat muovilevikkeet pyöräkaarien ympärille ja alapanelointiin tulevat vain korkeimman Allure-varustelun yhteydessä. Keskimmäinen taso on nyt Active ja alin Access.


Alin taso pysyy sisällöltään pääosin ennallaan, mutta Active-taso tarjoaa nyt uutuutena muun muassa kookkaan panoraama-lasikaton, automaattiset tuulilasinpyyhkimet ja pysäköintitutkan taakse. Aavistuksen alle 20 000 euron lähtöhinnoin kokonaisuus ei vaikuta ainakaan erityisen kalliilta – päinvastoin.

Alluressa herkutellaankin sitten esimerkiksi puolinahkaverhoilun, automaattisen kaksialueilmastoinnin ja Mirrorscreenin avuin edellä mainittujen ulkoisten muovisomisteiden lisäksi.


Ajo-ominaisuuksiin 2008:n päivitykset eivät vaikuta, eikä auton alustaan ei ole tehty muutoksia. 1,2-litraisen PureTech-”ihmemoottorin” yhteyteen saa kuitenkin uuden Aisinin valmistaman EAT6-automaattivaihteiston.

Kolmepyttyisen pikkupadan ja perinteisen automaatin yhdistelmä saattaisi vielä joitakin vuosia sitten olla ollut naureskelun aihe, mutta eipä ole enää: 2008 etenee tämän yhdistelmän voimin yllättävänkin vaivattomasti, vaikka kiihtyvyys ei luonnollisesti räjähtävää olekaan. 205 Nm:n vääntö on varsin terve lukema tässä kokoluokassa, ja se auttaa kevyen omapainon myötä vauhdin ylläpidossa.

Ohjaustuntuma ja ajomukavuus ovat säilyneet ennallaan. 2008:aa on miellyttävä ajaa mutkaisellakin tiellä. Dieselien ystäville kerrottakoon, että 2008:aan on luvassa lisää dieselmallivaihtoehtoja.


Suomeen uudistuva 2008 saapuu syyskuussa.

Peugeot 2008 1.2 PureTech 110 S&S EAT6 Allure


MOOTTORI R3, 1 199 cm³, 81 kW (110 hv)/5 500 r/min, 205 Nm/1750 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 10,3 s, huippunopeus 188 km/h
KULUTUS 4,8 l/100 km 95E10
CO2-PÄÄSTÖT 110 g/km
VOIMANSIIRTO A6, etuveto
MITAT p 4 159, l 1 829, k 1 556 mm, akseliväli 2 537 mm, omamassa 1 150 kg, tavaratila 360 – 410 – 1400 l, tankki 50 l
HINTA 24 997 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

    3. 3

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    6. 6

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    7. 7

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    8. 8

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

    3. 3

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää