Laura

Autot

Valikko

Autot

Sinnikäs mies sai rikesakkonsa nurin – videoi oman ajonsa ja piti poliisin mittaustulosta vääränä

Oikeus
Vantaalainen mies sai kumotuksi ajamansa 140 euron suuruisen rikesakon, jonka hän ajoi maaliskuussa viitostiellä Heinolan Paasossa.
Nelikymppinen mies huomasi vastaantulevien autojen valojen vilkutuksen ja alkoi epäillä poliisin nopeusvalvontaa.

Mies otti kännykänsä ja videoi sillä oman autonsa nopeusmittarin liikkeet ajon aikana. Hän piti kännykkää käsiensä välissä ja samalla ohjasi autoaan.

Kiviojantien kohdalla Paasossa oli poliisin siirrettävä kamera-auto bussipysäkillä. Paikalla on 80 km/h nopeusrajoitus. Automaattinen valvontalaite tallensi miehen ajaman auton nopeuden.

Valvontakameran kuvan perusteella hän olisi ajanut ylinopeutta ja sai postin tuomana rikesakon ajettuaan 89 kilometrin tuntinopeudella.

Miehen ottaman videon perusteella hänen autonsa nopeus olisi ollut 83-85 km/h:ssa.

Vantaalainen ei rikesakkoon tyytynyt. Hän vastusti sakkoa ja vaati Päijät-Hämeen käräjäoikeutta kumoamaan sen.

Miehen mielestä nopeus oli mitattu liian korkeaksi ja se saattoi johtua teknisestä mittausvirheestä, virheellisestä kalibroinnista tai mittauksen käyttövirheestä.

Vantaalaismies teki perusteellista työtä, sillä hän oli käräjäsalissa puolustamassa näkemystään.

Sakotettu sai useiden pyyntöjen jälkeen käyttöönsä valvontalaitteen kuvan, jonka tiedoista selvisi hänelle, että kameran ohjelmaversio tai jopa itse laite olisivat olleet vanhoja.

Oikeudessa hän toi esille, että automaattiset valvontakamerat kuvasivat viime vuonna runsaat 400 000 autoa ja kuvista jo poliisi itse hylkäsi 65 000 kappaletta. Hän epäili, että karsinnasta huolimatta virheellisiä kuvia jäi edelleen joukkoon.

Syyttäjä totesi, että lähtökohtaisesti automaattisen liikennevalvontalaitteen mittaustulosta on pidettävä luotettavana. Syyttäjä piti tekoa vähäisenä ja totesi, että mies oli esittänyt mittaustulosta horjuttavaa näyttöä.

Käräjäoikeus oli syyttäjän kanssa samoilla linjoilla ja piti mahdollisena, että auton todellinen nopeus oli automaattisen mittauslaitteen mittaamaa alhaisempi.

Käräjäoikeus kumosi miehen saaman 140 euron suuruisen rikesakon perusteettomana.

Koska kyse on rikesakosta, siihen ei saa hakea muutosta valittamalla ja käräjäoikeuden ratkaisu pysyväksi.

Vantaalaismies teki perusteellista työtä, sillä hän oli käräjäsalissa puolustamassa näkemystään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. 6

      Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

    7. 7

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

    10. 10

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. Näytä lisää