Tuija, Tuire, Vanessa

Autot

Valikko

Autot

Näin huumekuskien kuolonkolarit eroavat alkoholia käyttäneiden onnettomuuksista – ulkopuoliset vakavassa vaarassa

rattijuopumus
Humaltunut kuljettaja menettää henkensä tyypillisesti suistumisonnettomuudessa, jossa ei ole muita osapuolia, kertoo Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT.
Huumausaineita käyttäneet kuljettajat törmäävät puolestaan alkoholikuskeja useammin muihin ajoneuvoihin.

Tuoreesta päihderaportista ilmenee, että alkoholionnettomuuksista reilusti yli puolet (63 %) tapahtuu viikonloppuisin, kun taas huumausaineiden alaisena ajetuista onnettomuuksista reilu kolmannes (36 %) ajoittuu viikonlopuille.

– Tämä on todennäköisin syy siihen, että alkoholia käyttäneet kuljettajat törmäävät muihin ajoneuvoihin huumekuskeja harvemmin. Viikonloppuöinä muuta liikennettä on yksinkertaisesti vähemmän, selventää liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen Liikennevakuutuskeskuksesta.

Vuosina 2010–2014 tapahtuneista 1007:stä kuolemaan johtaneesta moottoriajoneuvo-onnettomuudesta noin neljäsosa oli alkoholionnettomuuksia. Vain huumeiden vaikutuksen alaisena ajettiin 45 onnettomuutta. Kymmenen vuotta sitten vastaavalla ajanjaksolla huumeonnettomuuksia sattui 24 vähemmän.

– Tapausmäärien nousua voi selittää osaltaan se, että huumausaineet havaitaan tutkinnassa yhä tehokkaammin, Holopainen huomauttaa.

Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneista kuljettajista vajaa neljännes oli onnettomuushetkellä ajokiellossa tai vailla ajokorttia, kun vain huumeita käyttäneistä heitä oli lähes kolmannes.

Nuoret kuljettajat alttiita rattijuopumukselle

Vuosina 2010–2014 valtaosa alkoholionnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Suurin osa laiminlöi turvalaitteiden käytön. Lähes puolet ajoi ylinopeutta vähintään 30 kilometriä tunnissa. Noin kolmasosalla oli taustalla aiempia rattijuopumustuomioita.

Alkoholin vaikutuksen alaisena ajetut onnettomuudet painottuivat kesäkuukausille ja viikonloppuöihin. Touko–elokuun välillä onnettomuuksia sattui keskimäärin seitsemän kuukaudessa. Valtaosa onnettomuuksista tapahtui taajaman ulkopuolella.

Sekä alkoholionnettomuuksissa että huumeiden vaikutuksen alaisena ajetuissa kuolonkolareissa onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista noin kolmasosa oli iältään alle 25-vuotiaita. Nuoret kuljettajat ovat pysyneet riskiryhmänä rattijuopumusonnettomuuksissa.

– Nuorten kuljettajien rattijuopumusten ehkäisemiseksi esimerkiksi lääkäreiden kannattaa kiinnittää huomiota ajokykyä arvioidessaan nuoren mahdolliseen päihderiippuvuuteen, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari sanoo.

Alkoholionnettomuuksissa kuljettaja on käyttänyt ainakin alkoholia, mutta mahdollisesti myös muita päihteitä. Huumeiden vaikutuksen alaisena ajetuilla onnettomuuksilla tarkoitetaan onnettomuuksia, joissa kuljettaja on käyttänyt muita päihteitä kuin alkoholia.

Rattijuopumuksella tarkoitetaan tässä niin alkoholin kuin huumeidenkin vaikutuksen alaisena ajamista.

Ota kantaa

Oletko syyllistynyt itse rattijuoppouteen?

Olen 20% En ole 73% En tiedä 7%
Ääniä yhteensä 7506
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. Näytä lisää