Tuija, Tuire, Vanessa

Autot

Valikko

Autot

IS Espanjassa: Tässä on Kian uusi edullisen pään hybridiauto – iskee kovaan luokkaan, näyttää katumaasturin ja viistoperän sekoitukselta

ensitesti
Autovalmistajat ovat perinteisesti olleet ahkeria suunnitellessaan uudenlaisia houkuttimia autoistuvalle maailmalle.
Viimeisimpinä innovaationa uunista on pullahtanut ulos hybridiauton, katumaasturin ja perusviistoperän sekoitus. Aivan ensimmäisten joukossa sellaisen pääsee Euroopassa esittelemään Kia.

Ensimmäisenä huomioin kiinnittää Niron muotoilu, joka ei muistuta perinteistä ns. rikkaimuri-hybridiä, vaan muodikkaasti kompaktia katumaasturia. Kia-mallistossa Niro sijoittuu kokonsa ja hintansa puolesta Sportagen ja Ceedin väliin.

Hybridinä Nirolla on kaiken kaikkiaan vielä vähän haastajia. Jos hybriditekniikkaa ei ota huomioon, niin koriltaan ja mitoiltaan suunnilleen samaan ryhmään kuuluvat muun muassa Honda HR-V, Nissan Qashqai, Opel Mokka sekä upouusi Toyota C-HR.

Näistä Niron pahin haastaja lienee viimeksi mainittu, varsinkin kun kyseessä on hybridipioneeri Toyota. Ei ole sattumaa, että C-HR on lähes millilleen saman mittainen kuin Niro. Eikä ole muuten sekään, että Niron akseliväli on täsmälleen sama kuin Toyotan uusimman Prius-hybridin. Siis sen rikkaimurimallin.

Kilpailu hybridirintamalla käy siten tällä hetkellä yhä kuumentuvana. Niron teknisiä ratkaisuja on suunniteltu yhdessä Kian emoyhtiön Hyundain parina, ja se jakaa perusrakenteensa uunituoreen Hyundai Ioniqin kanssa. Niro on Kian ensimmäinen auto, jossa sovelletaan uutta hybridimalleille suunniteltua perustaa ja se on valmistajansa mukaan kehitetty erillään muista Kia-malleista. Auton voimalinja on hyvin suoraviivainen, sillä versioita on tasan yksi.

Voiman tuottavat 1,6-litrainen GDI-bensiinimoottori, pieni takaistuimen alle sijoitettu 1,56 kWh:n litiumioniakku, 32 kW:n sähkömoottori sekä kuusiportainen kaksikytkin-automaattivaihteisto. Bensiinimoottorissa ei ole turboa, vaan taloudellisuutta haetaan ns. Atkinson-työkierron avulla. Näillä eväin Niron viralliset CO2-päästöt jäävät 88 grammaan kilometrillä, mikä vastaa 3,8 litran keskikulutusta. Järjestelmän yhteisteho on 141 hevosvoimaa.

Niron sisätilat ovat kokoluokassaan positiivinen yllätys, sillä tilaa on mukavasti niin edessä kuin takanakin. Laadun osalta matkustamo on suunniteltu antamaan tilava ja moderni vaikutelma, mutta kyllä Niro on käytännössä kuitenkin suunniteltu vastaamaan kasvavan perheen arkikäytön haasteisiin.

Käytetyt pintamateriaalit vastaavat hintatasoa: perusvarmaa, arkistakin, mutta kuitenkin normaalitarpeet tyydyttävää Kia-maailmaa. Varustetasoja on Suomessa neljä: LX, EX, Business Premium ja Business Luxury, joissa eteenpäin mentäessä Niron sisätilojen ilmapiiri muuttuu pala palalta herraskaisemmaksi.

Tien päällä Niro liikkuu hiljaisen tasaisesti, ja kuljettaja viihtyy ohjauspyörän takana myös mutkateillä. Auton tehoreservi on kuitenkin rajallinen, ja moottoritienopeuksissa sekä rivakkaa kiihtyvyyttä vaativissa tilanteissa auto tuntuu hieman alitehoiselta, kun moottorin käyntinopeus nousee korvinkuultavan korkealle, mutta mitään ei oikein tunnu tapahtuvan. Turboahtamisen avulla potkua olisi todennäköisesti saatu enemmän järjestettyä.

Nirosta on tulossa pistokehybridiversio jo ensi vuonna, jolloin pelkän sähköajon kantama kasvaa yli 50 kilometriin yhdellä latauksella, ja virallinen CO2-lukemakin luonnollisesti laskee. Niron perusrakenne mahdollistaisi myös täyssähköversion valmistamisen, mutta sellaisesta ei ole vielä tehty päätöksiä suuntaan tai toiseen.

Kia Niron taloudellisuus- ja turvavarustelu on kaiken kaikkiaan nykyaikaista. Saataville tulevat esimerkiksi navigointijärjestelmää hyödyntävä, maastoa ennakoiva taloudellisuusavustin PEC, mukautuva tasanopeussäädin SCC, kaistavahtijärjestelmä LKAS sekä risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä RCTA.

Auto saapuu Suomeen syyskuussa, ja sen hinnat alkavat 27990 eurosta.

Ota kantaa

Oletko ajanut ns. hybridiautolla?

Olen 36% En ole 61% En tiedä 3%
Ääniä yhteensä 1734

Kia Niro 1.6 GDI Hybrid EX DCT

MOOTTORI R4, 1 579 cm³, 77 kW (105 hv)/5700 r/min, 147 Nm/4 000 r/min
SÄHKÖMOOTTORI 32 kW (44 hv)/ 1 798–2 500 r/min, 170 Nm/0–2 400 r/min Järjestelmän yhteisteho 104 kW (141 hv)/5 700, 265 Nm/1 000–2 400 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 11,5 s, huippunopeus 162 km/h
KULUTUS 3,8 l/100 km 95E10
CO2-PÄÄSTÖT 88 g/km
VOIMANSIIRTO A6, etuveto
MITAT p 4 355, l 1 805, k 1 535 mm, akseliväli 2 700 mm, omamassa 1 588 kg, tavaratila 427–1 425 l, tankki 45 l
HINTA 30 990 euroa
  • Kia
  • Ensitesti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    6. 6

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    6. Näytä lisää