Torsti

Autot

Valikko

Autot

LVM: Tieliikenteen turvallisuuden edistämiseen 9,1 miljoonaa

Budjetti
Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 3,4 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2017.
Lisäystä vuoden 2016 varsinaiseen talousarvioon on 426 miljoonaa euroa.

Kun tarkastellaan liikenteen osuutta, niin uutena asiana talousarvioesityksessä on tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämiseen varattu 9,1 miljoonaa euroa. Asia liittyy liikennevakuutuslain muutokseen, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2017.

Muutoksen jälkeen vastuu liikenneturvallisuusmaksun kannosta ja kerättyjen varojen myöntämisestä toimijoille siirtyy Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille. Tähän saakka maksujen keräämisestä ja tukien myöntämisestä on vastannut sosiaali- ja terveysministeriön alainen Liikennevakuutuskeskus.

Liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin ehdotetaan yhteensä 209,6 miljoonaa euroa. Summa on kuluvan vuoden tasoa.

Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamiseen osoitetaan 101,8 miljoonaa euroa. Määrärahassa on otettu huomioon se, että tuki laajenee kattamaan myös merenmittausalukset.

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen ehdotetaan 84,5 miljoonan euron määrärahaa. Tästä junaliikenteen ostoihin osoitetaan 30,2 miljoonaa. Alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin, hintavelvoitteisiin ja kehittämiseen osoitetaan 33,5 miljoonaa euroa. Lisäksi määrärahalla tuetaan suurten ja keskisuurten kaupunkien joukkoliikennettä, toteutetaan kehittämishankkeita sekä ostetaan lentoliikennettä ja Merenkurkun liikennettä yhteensä 20,8 miljoonalla eurolla.

Saariston yhteysalusliikenteen ostamiseen ja kehittämiseen ehdotetaan 13 miljoonaa euroa sekä yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimuksiin 5,3 miljoonaa euroa. Tämä turvaisi palvelujen säilymisen nykytasolla.

Tiedot käyvät ilmi ministeriön verkkosivuilta.
  • Liikenne
  • Budjetti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    7. 7

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    8. 8

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    9. 9

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    10. 10

      Tunnistatko nuoret kuvissa? Saattavat liittyä päiväkodin tulipaloon Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. Näytä lisää