Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Tehovalvonta paljasti suomalaisten tavat – poliisi löi pöytään hälyttävät luvut

Valvonta
Koulujen alkamisen vuoksi tehostetussa liikennevalvonnassa poliisi huomasi, että suurin osa autoilijoiden tarkkaavaisuusrikkeistä johtuu kännykän käytöstä.
Poliisi on suorittanut tehostettua liikenteenvalvontaa koulujen alkamisen yhteydessä erityisesti suojateillä ja koulujen lähistöillä.

Valvonta on osa poliisin tukemaa Liikenneturvan Sinä teet suojatien -kampanjaa.

Poliisi valvoi muutoinkin kevyen liikenteen käyttäytymistä, kaikkien tienkäyttäjäryhmien liikennevalojen noudattamista ja turvalaitteiden käyttöä sekä tekijöitä, jotka aiheuttavat tarkkaamattomuutta liikenteessä.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että valvonnassa paljastuneista huolenaiheista merkittävin liittyy kännyköihin: suurin osa tarkkaamattomuuteen liittyvistä rikkeistä koski matkapuhelimen käyttöä ajon aikana.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onnisen mukaan 674 tarkkaamattomuuteen liittyvästä rikkeestä 523 koski matkapuhelimen ajon aikaista käyttöä. Tarvittaessa puututtiin kaikkiin havainnointikykyä heikentäviin tekijöihin, esimerkiksi kuljettajan vireystilaan.

– Siinä missä ennen autoilijat räpläsivät autoradioita ja poimivat pudonneita c-kasetteja auton lattialta, nykypäivänä ajoneuvoissa alkaa olla nippeleitä ja nappeleita paljon enemmän, enemmän toimintoja, mihin täytyy keskittyä. Matkapuhelimen käyttö on kuitenkin suurin syy, miksi tarkkaavaisuus herpaantuu, Onninen toteaa Ilta-Sanomille.

Onninen huomauttaa, että autoa ajaessa täytyisi keskittyä itse ajamiseen: jos ajat, niin aja, hän tiivistää.

– Sitä ei osata olla siinä hetkessä, vaan keskitytään jo seuraavaan asiaan.

Kännykkärikkeiden lisäksi poliisin valvonnassa paljastui muun muassa kymmeniä rattijuopumuksia, törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia, ajo-oikeudettomia kuljettajia sekä etsintäkuulutettuja.

Kaikkiaan valvonnassa todettiin turvalaiterikkomuksia yhteensä 781 kappaletta, joista 20:ssa oli kyse lapsesta.

Suojatierikkeistä annettiin rikesakko tai sakko kaikkiaan 153 tapauksessa, joista valtaosa (70) koski esteettömän kulun antamatta jättämistä suojatiellä olevalle tai sille astuvalle.

Lisäksi poliisi totesi 1 904 kappaletta kirjalliseen seuraamukseen johtanutta ylinopeutta.

Valtakunnallisen valvontajakson päättymisestä huolimatta poliisi jatkaa edelleen alueellisesti koulujen läheisyyteen kohdennettua liikennevalvontaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    9. 9

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    10. 10

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää