Henri, Henna, Heikki

Autot

Valikko

Autot

IS:n lähde: Suomalaiskuskit Toyotan ohjuksen puikkoihin

Nopeat
Pariisin parhaillaan käynnissä oleva autonäyttely kertoo myös rallimaailman uusista kujeista.
Onko rallin maailmanmestari vuonna 2017 suomalainen, ja jos on, niin millä merkillä hän ajaa?

Citroën tulee tauon jälkeen takaisin tehdastallina, kun ralliauto vaihtuu DS3:sta juuri siviilimallina esitellyksi Citroën C3:ksi. Toyota piti taukoa 18 vuotta, mutta palaa Yaris WRC:llä luottaen auton rakentamisessa suomalaiseen taitoon.

Parhaassa tapauksessa suomalaiskuljettajien määrä nelinkertaistuu. Jari-Matti Latvala jatkaa maailmanmestaruuden tavoittelua Volkswagenilla. Toyotan kuljettajiksi ehdittiin tiedotusvälineissä jo vahvistaa Juho Hänninen ja Esapekka Lappi.

Pariisin autonäyttelyssä tapaamamme Toyota Gazoo -tiimin vetäjä Tommi Mäkinen totesi, että sopimusta ei ole vielä tehty kenenkään kanssa. Toisesta lähteestä kuitenkin vahvistettiin IS:lle, että suomalaispari ajaa ensi vuonna Toyotalla.

Toisesta lähteestä kuitenkin vahvistettiin IS:lle, että suomalaispari ajaa ensi vuonna Toyotalla.

Kolmikon lisäksi myös Teemu Sunisen debyytti WRC-tiimissä on hyvin todennäköinen.

Rallin uudet säännöt antavat tällä kaudella kehittäjille paljon nykyistä enemmän vapautta autojen aerodynamiikan suunnitteluun. Muodoiltaan uudet ralliohjukset muistuttavatkin hyvin paljon rata-autoja.

Ulkonäössä huomio kiinnittyy perusautolähtökohdan ohelle valtaviin etuspoilereihin ja kookkaisiin takasiipiin. Ne ovat varmasti erinomaisia suurissa nopeuksissa ja asvaltilla, mutta Keski-Suomen sorateillä moisia voi kyllä luvalla sanoen joutua uusimaan tiheään tahtiin...

Vaikka autot ovat entistä leveämpiä, ne saavat olla 25 kiloa kevyempiä kuin tällä kaudella. Kun pakettiin lisätään kasvanut teho, niin nopeutta on tiedossa.

Voimaa on enemmän, sillä ahtimen ilmanoton kuristinta on kasvatettu uusissa säännöissä kolmella millimetrillä. Tämä ja muut tekniset parannukset kasvattavat ralliohjusten tehot nykyisestä noin kolmestasadasta hevosvoimasta 380 hevosvoimaan.

Hallitseva ja luultavasti tämänkin kauden voittava merkkien maailmanmestari Volkswagen on se, jota kaikki lähtevät haastamaan. Ford jatkaa kilpailutoiminnan ulkoistamista M-Sportille ja Hyundai rakentaa i20-ohjuksensa uusien sääntöjen mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. 6

      TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. Näytä lisää