Onni, Sisu

Big Brother

Valikko

Big Brother

He ovat Big Brother -talon macho ja silikonikuningatar! Lue ällistyttävät kommentit

Uudessa Big Brother -talossa on noussut kaksi leveilijää ylitse muiden. Miehissä se on Paul ja naisissa silikoneista haaveileva Maria.

Maria kertoi jo ennen taloon tuloaan, että hän haluaa tehdä ainakin kymmenen kauneuskirurgista leikkausta.

Keskiviikon lähetyksessä näytettiin, kuinka uudeksi Pamela Andersoniksi haluava Maria kertoi laittavansa silikonit ennen lähtemistään Amerikkaan. Ensin pienemmät ja sitten suuremmat.

Keskusteluun osallistunut Paul heitti, entä hänkin voisi käydä tarvittaessa pidentämässä elintään Tallinnassa.

Illalla Ville suutui Paulille, joka kommentoi, että ennen hän antaisi leikattavan kurkkunsa auki kuin luopuisi "nakistaan" eli sukupuolielimestään.

Ville ei sulattanut kanssakilpailijansa mielipidettä.

- En pysty muuta kommentoimaan kuin, että v**tu mikä idiootti.

Itseruskettavia voiteita ja naistenmetsästystä harrastava Paul on kommentoinut, että hän menisi BB-talossa mieluiten sänkyyn Ksenian kanssa.

Paul ei jää Marian jalkoihin, joka on ehtinyt haukkua muut BB-talolaiset Isolle veljelle taviksiksi ja kertonut, että hän voisi harrastaa rahasta seksiä talossa ja käyttävänsä voittorahat silikonirintoihin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  2. 2

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  5. 5

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  6. 6

    Poliisi tutkii: Alaikäiset ”pissaliisat” murtautuivat kauppakeskukseen – anastivat savukkeita 2300 euron arvosta ja virtsasivat eteiseen

  7. 7

    Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

  8. 8

    Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

  9. 9

    Berliinissä jättioperaatio Anis Amrin kytköksistä – 450 poliisia ratsaa epäillyn radikaali­järjestön tiloja

  10. 10

    Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  6. 6

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  7. 7

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  8. 8

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  9. 9

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  10. 10

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  2. 2

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  5. 5

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  6. Näytä lisää