Nestori

Big Brother

Valikko

Big Brother

Kadi syyttää: Aitolehti rikkoi ystäväni parisuhteen

Entinen salarakas ja seurapiireissä pyörivä julkkiskaunotar Martina Aitolehti on BB-talon uusin asukas. Maailmalla suosiossa oleva julkkis-Big Brother sai nyt uuden version, kun tavallisten asukkaiden joukkoon päätyi myös lehtien palstoilta tuttu kasvo.

Asukkaat ottivat uuden tulokkaan hämillään vastaan. Taloon laskeutui pitkä hiljaisuus, kun Aitolehti alkoi esitellä itseään vanhoille asukkaille.

Martina muistetaan alunperin jalkapalloilija Alexei Eremenkon salarakkaana. Tämän jälkeen hän on ollut julkisuudessa milloin minkäkin asian vuoksi.

Martina Aitolehden saapuminen Big Brother -taloon jatkaa kilpailijoiden mielipiteet. Miesasukkaat tuntuivat olevan kauniista julkkisvieraasta innoissaan.

- Oletko sinä aito Aitolehti?, Farbod kyseli.

Miesasukkaat vetäytyivät pihalle tupakalle Martinan kanssa. Siellä kävi ilmi, että niin Farbod, Jarkko kuin Timo olivat joskus tavanneet Martinan ohimennen, vaikka Martina ei tapaamisia muistanutkaan. Tiinalla ja Martinalla taas oli yhteisiä ystäviä. Sauli ja Martina taas tunsivat toisensa jo valmiiksi. Suvi, Kadi ja Piia jäivät sisälle kolmestaan. He eivät olleet yhtä innoissaan uudesta asukkaasta kuin talon miehet. Kolmikko tuijotti ovea ja toivoi, että sieltä tulisi myös komea mies uudeksi asukkaaksi.

- Pakko meillekin on nyt tulla joku, kun pojille tuli tuollainen, Suvi mietti ja alkoi saman tien pohtia, miten Martina osaa julkkiksena olla BB-talossa.

- Sen on varmaan paljon vaikeampi olla täällä, kun se joutuu niin paljon tarkemmin miettimään mitä tekee. Me muut voidaan olla ihan niin kuin halutaan, Suvi sanoi.

- Ei se ole ennenkään miettinyt, Kadi tuhahti ja paljasti samalla, ettei hän pitänyt lainkaan Martinasta.

- Olen minä sitä nähnyt yökerhoissa. Mun kaverit on sanoneet, että jos ikinä törmään siihen, pitää mun vetää sitä turpaan, Kadi uskoutui Saulille ja Tiinalle päästyään puhumaan heidän kanssaan makuuhuoneeseen, jossa muut eivät keskustelua kuulleet.

Kadin vihamielisyys Aitolehteä kohtaan johtuu ilmeisesti siitä, että Kadi on Alexei Eremenkon ex-tyttöystävän Jenni Rantalan ystävä. Aitolehti oli kuuluisa kolmas pyörä Eremenkon ja Rantalan parisuhteessa. Rantala ja Eremenko eivät ole enää yhdessä.

Kadi myös kertoi tytöille, että hänen mielestään Martina oli katsonut häntä kylmästi. Tyttöjen yhteisasuminen ei siis ainakaan lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Lähipäivät näyttävät, millaisiksi heidän välinsä muotoutuvat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  7. 7

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää