Ilmari, Ilmo

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB-Farbod antoi pakit kuurolle naiselle

Farbod avautui jo toistamiseen menneistä nettiromansseistaan Big Brother -talossa. Nyt mies kertoi tavanneensa netissä kiinnostavan naisen, joka kuvien perusteella oli oikea kaunotar. He olivat alkaneet chattailla.

- Sit juteltiin ja se muija jotenkin rakastui muhun tai ihastui, Farbod kertoi.

Farbod kertoi kiinnittäneensä huomiota naisen tekemiin kirjoitusvirheisiin. Kun mies kysyi asiaa, nainen kertoi olevansa kuuro. Farbodin mukaan nainen tuli myös tapaamaan häntä.

- Kelaa, mulla on muija sylissä ja ei voi puhua, Farbod kuvaili.

Hän kertoi kommunikoinnin sujuneen kännykän avulla. Pari kirjoitteli viestejä puhelimen näytölle.

- Mä tein ruokaa sille, kunnon illallinen ja kynttilöitä, Farbod kertoi.

Kiihottunut mies olisi myös halunnut viedä tilannetta suutelemisesta eteenpäin.

- Se oli tuskallinen yö. Päätin, etten koske, koska mä tiesin, ettei ole tulevaisuutta, BB-kilpailija tilitti Big Brotherin nettisivujen mukaan.

Farbodin mukaan nainen oli viestitellyt vielä jälkeenpäinkin, mutta Farbod ei nähnyt "hiljaisella lemmellä" tulevaisuutta. Big Brotherin nettisivujen mukaan Farbod kertoi myös kuulleensa, että kuurot olisivat petoja sängyssä. Hän olikin ollut myöhemmin pahoillaan menetetystä tilaisuudesta.

Muut BB-miehet hörähtivät ajatukselle.

- Jos nainen on kuuro, sille on annettu joku toinen lahja tilalle, Niko totesi.

Farbod on etsinyt naisia netistä aikaisemminkin. Hiljattain hän paljasti ihastuneensa näyttävään blondiin, joka Farbodin mukaan kuitenkin paljastui pian petolliseksi. Nainen ei Farbodin mukaan ollut mitenkään uskollista tyyppiä, joten hän hankkiutui kaunottaresta heti eroon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  2. 2

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  3. 3

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

  6. 6

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  7. 7

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  8. 8

    Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

  9. 9

    Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

  10. 10

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  4. 4

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  5. 5

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  6. 6

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  9. 9

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  10. 10

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  2. 2

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  3. 3

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

  6. Näytä lisää