Aslak

Big Brother

Valikko

Big Brother

Esa A: Oma tyttöystävä voittaa BB-tytöt 10-0

Big Brother -ohjelmassa kolmanneksi tullut Esa A sanoo, että oma tyttöystävä on parempi kuin kukaan BB-talossa asuneista naisista.

- Tulihan sitä tehtyä tiettyä vertailua talon naisten ja tyttöystävän välillä. Ja kyllä tyttöystäväni voittaa vertailun 10-0, Esa A sanoo.

Esa muun muassa itki päiväkirjahuoneessa, kun hän puhui tyttöystävänsä kanssa. Sunnuntaisessa finaalissa Sanna otti Esan vastaan hellästi halaen ja pusutellen.

Väitöskirjaa tekevä pronssimitalisti myöntää, että pitkä ero rakkaasta oli yksi talossa olemisen vaikeimpia asioita. Varsinkin muiden jatkuva juhliminen ja sutina saivat miehen aika ajoin eristäytymään.

- Talossa tuli tietynlainen läheisyydenkaipuu, mies kuvailee.

Viime viikolla yhdeksi ennakkosuosikiksi kohonnut Esa A hämmästyi kuullessaan, että häntä veikattiin voittajaksi.

- En odottanut voittavani enkä elätellyt siitä toiveita. Mutta myönnettäkööt, että olisihan voitto hivellyt egoani, Esa A nauraa.

Kolmanneksi jäänyt Esa A ei aio jäädä tulevaisuudessa julkisuuteen.

- Takaisin väitöskirjan pariin ja normaaliin elämään. Ainakin aluksi tulee pidettyä BB-osallistujiin yhteyttä, mutta voi olla että kontaktit myöhemmin hiipuvat, Esa A miettii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  8. 8

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  6. Näytä lisää