Selma

Big Brother

Valikko

Big Brother

Esa A mokasi pahasti

BB-talon älykkönä pidetty mensalainen Esa A lähes varmisti slummilaisten tämänviikkoisen nimeämistehtävän onnistumisen.

Slummin asukkaiden oli saatava jollakin tavalla jotain hyödykkeitä paratiisin puolelta paratiisin asukkaiden tietämättä. Niinpä slummin asukkaat vaikeroivat ja olivat kärsivinään nälästä ja janosta jo kolmatta päivää peräkkäin.

Juuri ennen tehtävän loppumista Esa A sortui slummilaisten näyttelijänlahjojen edessä ja antoi slummin asukkaille hedelmiä. Aiemmin Esa A oli jo ehtinyt epäillä, että slummin asukkaat huijaavat ja näyttelevät surkeampaa kuin ovatkaan. Niinpä asukkaat olivat hieman vähentäneet surkuttelun määrää, ja lopulta se meni Esa A:lle läpi.

Kilttinä pidetty Esa A heltyi, sillä hän on alusta asti pitänyt enemmän slummista kuin paratiisista, eikä pystynyt enää katsomaan slummin asukkaiden kärsimyksiä paratiisin puolelta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  2. 2

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  5. 5

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  6. 6

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  2. 2

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  5. 5

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  6. Näytä lisää