Eija

Big Brother

Valikko

Big Brother

Villiä seksiä, strippausta... näistä BB-voittaja Janica muistetaan!

Vuoden 2011 Big Brother -voittajan Janica Kortmanin matka BB-talossa oli täynnä mitä erikoisempia vaiheita ja sattumuksia.
30-vuotias kahden lapsen äiti Janica Kortman voitti tämänvuotisen Suomen Big Brotherin.

Janica hämmästytti katsojia ja muita BB-asukkaita alusta lähtien rohkeilla striptease-esityksillään. Janica tarjosi sylitanssin useille miesasukkaille, mutta erityisesti Ben ja Mikael pääsivät nauttimaan naisen erityisistä tanssitaidoista.

Strippausesitystensä aikana Janica riisui itsensä hyvin usein täysin ilkosilleen, mikä aluksi järkytti, mutta lopulta lähinnä nauratti muita katsojia.

Janican BB-matkan ikimuistoisimpia aikoja oli asukasvaihto Norjan BB-taloon. Aika Norjan BB-talossa oli Janicalle hyvin antoisaa, sillä hän ihastui talossa sikäläiseen kilpailijaan Robertoon.

Janica ja Roberto heiluttivatkin Norjan BB-talossa peittoa useammankin kerran ja riehakas lemmentyö välittyi myös katsojien nähtäväksi.

Janica kuherteli BB-kauden aikana muutamien miesten kanssa, mutta kaikkein voimakkaimmin hän ihastui Robertoon. Lisäksi Janica koki BB-talossa helliä hetkiä muun muassa Mikaelin, Benin, Matin ja Ramin kanssa.

Lisäksi Janica kiusoitteli BB-talossa uskovaista Sebastiania, koska tämä oli neitsyt. Janica uhosi talossa vievänsä Sebastianin neitsyyden.

Yksi ikimuistoisimmista Janican salatehtävistä oli, kun hän teeskenteli muille asukkaille olevansa raskaana. Hän kertoi muille asukkaille, että lapsen isä olisi Roberto. Noin viikon mittaisen valehtelun jälkeen hän paljasti valheen muille asukkaille.

Kilpailun loppupuolella vaaleakutrinen Janica myös värjäsi hiuksensa ja lyhennytti niitä. Loppukauden ajan Janica valloittikin katsojat punavioletilla tukallaan.

Janica kukisti Big Brotherin finaalissa Mikaelin noin viiden prosentin äänierolla. Kolmanneksi sijoittui Suvi, neljänneksi Tanja ja viidenneksi Ben.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    4. 4

      MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. 6

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    7. 7

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    8. 8

      Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    4. 4

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    5. 5

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    8. 8

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    9. 9

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    10. 10

      Perheenäiti ja -isä kertovat: Tämän takia petän puolisoani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    4. 4

      MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. Näytä lisää