Maanantaina kello 7 katkeaa neljännesmiljoona nettiyhteyttä

Julkaistu: 7.7.2012 9:03, päivitetty: 8.7.2012 9:27

Nettiyhteys katkeaa maanantaina kaikilta, joilla on vielä tietokoneillaan DNSChanger-haittaohjelma. Suomessa viruksen saastuttamia koneita on muutamia kymmeniä.

FBI sulkee maanantaiaamuna kello 7 Suomen aikaa palvelimet, jotka ovat ohjanneet DNSChanger-viruksen saastuttamien tietokoneiden nettiliikennettä.

Noin 250 000 viruksen kaappaamalle tietokoneelle tämä merkitsee sitä, että niiden nettiyhteys ei enää toimi.

Suomessa tartunnan saaneita koneita oli vuoden alussa noin 300, mutta määrä on Cert-Fi -tietoturvayksikön mukaan laskenut muutamiin kymmeniin. Oman tietokoneen ehtii vielä testata esimerkiksi Cert-fin tarkoitusta varten perustaman verkkopalvelun avulla.

DNSChanger-virusta voi yrittää poistaa ajan tasalla olevalla virustorjuntaohjelmalla. Virus muuttaa tietokoneen käyttöjärjestelmää siten, että sen poistaminen itse vaatii kohtalaista asiantuntemusta, sillä epäonnistunut yritys saattaa aiheuttaa koko koneen jumiutumisen.

Cert-fin mukaan helpoin keino onkin asentaa koko tietokoneen käyttöjärjestelmä uudestaan.

Rikolliset tienasivat mainonnalla


Viruksen tekijät saatiin kiinni jo viime marraskuussa Yhdysvaltojen FBI:n sekä Hollannin ja Viron viranomaisten yhteisoperaatiossa viime marraskuussa. Siitä lähtien rikollisten palvelimet ovat olleet FBI:n hallussa.

DNSChanger-virus ohjaa saastuneen koneen nettiselainten liikenteen rikollisten perustamille nimipalvelimille. Nämä palvelimet ohjasivat saastuneiden koneiden nettiselaimet esittämään mainoksia, joiden näytöistä rikolliset saivat rahaa.

Toiminta oli käyttäjän kannalta varsin huomaamatonta: kaikki internet-palvelut näyttävät toimivan normaalisti, vain sivustoilla näkyvät mainokset on vaihdettu.

FBI:n tarkoituksena oli sulkea palvelimet jo maaliskuussa, mutta sai tartuntojen suuren määrän takia jatkoaikaa heinäkuun 9. päivään saakka.


Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat