Facebookin syyskuussa esittelemä aikajanauudistus tulee voimaan aatonaattona, kirjoittaa MicroPC-lehti. Yksityisyydensuojastaan huolehtiva käyttäjä voi kuitenkin siivota aikajananäkymää ennen sen julkistamista.
Facebook kertoi aikajanasta syyskuussa. Facebookin mukaan uudistuksen tavoitteena on tiivistää käyttäjän koko elämäntarina profiilisivulle.
Käytännössä aikajanauudistus voi paljastaa kaikenlaista kiusallista vuosien takaa. Yksityisyydensuojastaan huolehtivalla käyttäjällä on viikko aikaa tutustua uuteen Aikajana-näkymään ennen kuin se tulee julki.
Aikajanalta voi poistaa vanhoja päivityksiä tai rajoittaa niiden näkyvyyttä esimerkiksi vain läheisimmille ihmisille. Lisäksi aikajanaa voi täydentää lisäämällä sinne tietoja.
Facebookin käyttäjät ovat voineet ottaa aikajanan käyttöönsä 15. päivä alkaen. Aikajanan voi ottaa käyttöönsä osoitteessa facebook.com/timeline. Palvelun käyttöönotto vaatii kirjautumista. Käyttöönottoa ei voi peruuttaa.
Facebook-profiilien oli tarkoitus siirtyä aikajananäkymään jo aiemmin syksyllä, mutta uudistus on viivästynyt useista syistä. Facebook on muun muassa saanut tavaramerkkiloukkaushaasteen Timelines-nimiseltä yritykseltä.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Digi: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Nokian Lumiat eivät auttaneet: Windows Phonen osuus laski
17.05.2012 08:00 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Testi: Uusi iPad pintaa syvemmältä
Testi: Sonyn lisäakku vapauttaa töpselistä
Testi: Tällainen on Windows 8
Näin yhdistyy kuntopyörä Pleikkariin
Testi: Nokia Lumia 800 kaipaa pieniä parannuksia
Testi: Asus Transformer Prime -tablet, jossa on näppäimistö
Testissä Forza Motorsport 4 ja langaton ratti Xboxille
Testi: HTC Sensation XL antaa keskittyä musiikkiin
Ensituntuma Elisan 4G-verkkoon: Vaikea löytää
Vertailussa iPhone 4S ja Nokia N9
Testissä Nokia 701: Belle-päivitys saavuttaa Androidia
Esittelyssä Suomen ensimmäiset Windows Mango-puhelimet
Testi: Ilmainen DoubleTwist tuo musiikin iTunesista Android-puhelimiin




