Digitoday

Valikko

Nokia myi alkuvuonna yli kaksi miljoonaa Lumia-puhelinta

Nokia on antanut tulosvaroituksen, jonka mukaan yhtiön Devices & Services -yksikkö on painunut alkuvuonna tappiolle. Yhtiö kertoi myös matkapuhelinmyynnistään.
Nokian suurin yksikkö, Devices & Services on painunut alkuvuonna tappiolle. Yhtiön julkaiseman tulosvaroituksen mukaan Devices & Services -liiketoiminnan liikevoittoprosentti oli tämän vuoden tammi-maaliskuussa -3, kun yhtiö oli aiemmin odottanut sen liikkuvan lähempänä nollaa.

Devices & Services tuotti viime vuonna 61 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Viime vuoden tammi-maaliskuussa yksikön liikevaihto oli 7,1 miljardia euroa, nyt Nokia odottaa sen vajoavan 4,2 miljardiin euroon.

Nokian mukaan älypuhelimet tuottavat tämän vuoden tammi-maaliskuussa 1,7 miljardin euron liikevaihdon, kun viime vuoden vastaavana aikana liikevaihto ylti yli 3,6 miljardiin. Nokia arvioi peruspuhelimien tuottaneen alkuvuoden aikana noin 2,3 miljardin euron liikevaihdon, kun se viime vuoden tammi-maaliskuussa oli yli 3,5 miljardia.

Lisäksi yhtiö arvioi, että huhti-kesäkuussa liikevaihto liikkuu samalla tasolla tai on vieläkin heikompi.

Nokia panostaa lisää Lumia-puhelimiin

Yhtiö kertoi myös tietoja myös alkuvuoden puhelinmyynnistä. Nokia on alkuvuoden aikana myynyt yli 2 miljoonaa Lumia-älypuhelinta keskimääräisen myyntihinnan ollessa noin 220 euroa.

Edellisen osavuosikatsauksen aikaan viime tammikuun lopulla Nokia kertoi, että Lumia -puhelimia oli siihen mennessä myyty "reilusti" yli miljoonan.

Kaikkiaan Nokia on myynyt alkuvuoden aikana 12 miljoonaa älypuhelinta, sekä 71 miljoonaa peruspuhelinta. Viime vuoden tammi-maaliskuussa Nokia kertoi myyneensä 24,2 miljoonaa älypuhelinta ja 84,3 miljoonaa peruspuhelinta.

Vuoden aikana Nokian älypuhelinmyynti on kappalemäärissä mitattuna siis puolittunut. Liikevaihdossa mitattuna ero on suurempi.

Nokia aikoo lisätä investointejaan Lumiaan tuodakseen enemmän laitteita useammille kuluttajille useammilla markkinoilla.

Peruspuhelimia tuottavassa Mobile Phones -yksikössä Nokia on ryhtynyt lyhyen aikavälin taktisiin hinnoittelutoimenpiteisiin ja suunnittelee tuovansa markkinoille uusia laitteita huhti-kesäkuun aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Hollantilaislehden kova väite: Jopa kaksi hämäräryhmää järjesteli jalkapallopelejä Suomessa kesällä

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Hollantilaislehden kova väite: Jopa kaksi hämäräryhmää järjesteli jalkapallopelejä Suomessa kesällä

    6. Näytä lisää