Digitoday

Valikko

18 faktaa Netflix-nettitelkkarista

Nettitelevisio
Tiesitkö, että yhdellä tunnuksella voi katsoa kahta ohjelmaa samaan aikaan? Tai että Playstation 3 näyttää Netflixiä paremmalla tarkkuudella kuin Xbox 360? 

Amerikkalainen netti-tv-ohjelmia tarjoava Netflix aloitti toimintansa Suomessa torstaiaamuna. IS haastatteli Netflixin perustajaa ja toimitusjohtajaa Reed Hastingsia, teknisen tuotetiimin johtaja Neil Huntia sekä sisällönhankinnasta vastaavaa Ted Sarandosta.

Alla olevat tiedot perustuvat näiden antamiin vastauksiin.

1. Netflixiin yhdellä tunnuksella rekisteröitävien laitteiden määrää ei ole rajoitettu. Yhtä tunnusta voidaan käyttää kuinka monelta laitteelta hyvänsä.

2. Yhdellä Netflix-tunnuksella voi toistaa samaan aikaan kahta eri ohjelmaa. Niinpä lapset voivat katsella omassa huoneessaan lastenohjelmaa samalla, kun vanhemmat katselevat draamaa olohuoneessa. Tällöin lähetyksen laatu kuitenkin yleensä laskee.

3. Samaa ohjelmaa katsovien laitteiden määrää ei ole rajoitettu, eli sitä voidaan vaikka kuinka monelta ruudulta. Tällöin kuitenkin kannattaa käyttää kuulokkeita, sillä lähetykset eivät toistu täysin samanaikaisesti.

4. Katselun voi keskeyttää ja jatkaa toisella laitteella. Ohjelmisto tekee kirjanmerkkimerkinnän katkaisukohtaan ja lähettää tiedon Netflixin mediapalvelimelle. Katselua voi jatkaa vaikkapa bussista kännykällä samasta kohdasta.

5. Netflixin ohjelmia ei voi katsoa ilman internet-yhteyttä. Esimerkiksi ohjelmien tallentaminen tietokoneen kiintolevylle lentokoneessa katseltavaksi ei onnistu.

6. 5 megabitin yhteys riittää 1080p-lähetyksen katselemiseen 5.1-ääniraidalla.

7. Lähetyksen laatu on aina aluksi verrattain huono, mutta se säädetään automaattisesti kohdalleen nettiyhteyden nopeuden perusteella.

8. Toinen lähetyksen laatuun vaikuttava asia on laite, jolla ohjelmaa katsotaan. Lähetyksen tarkkuus määritellään katselulaitteen suorituskyvyn ja näytön tarkkuuden mukaan.  Esimerkiksi Wii-pelikonsolille ei syötetä hd-tasoista kuvaa.

9. Kannettavissa Windows-tietokoneissa ohjelmat näkyvät vain 720-tarkkuudella, koska niissä videopurku tehdään yleensä ohjelmistopohjaisesti. Windows 8 on käyttöjärjestelmänä kehittyneempi, ja siinä myös 1080p-katselu on mahdollista.

10. Netflix ei toimi Linux-tietokoneissa, vaikka se toimii joissakin Linux-pohjaisissa mediatoistimissa. Yhtiö on ilmoittanut tuovansa Netflixin Linuxiin, jos käyttöjärjestelmä yleistyy riittävästi.

11. Playstation 3:lla on käytettävissä 1080p-tarkkuus, Xbox 360:lla on tyytyminen 720-tarkkuuteen. Tämä ei ole laitteistokysymys, vaan johtuu Xboxin käyttöjärjestelmän rajoituksista. Asia olisi mahdollista korjata ohjelmistopäivityksellä.

12. Playstation 3:n ja hyvinvarusteltujen pc:iden ohella 1080p-tarkkuuden saa käyttöön myös Apple TV:llä, tulevalla Wii U  -pelikonsolilla sekä joillakin älytelevisioilla.

13. Ohjelmissa on tekstitys suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Tekstitystä voi vaihtaa kesken katselun. Lastenohjelmissa on yleensä suomalainen dubbaus.

14. Netflix-tili on maailmanlaajuinen. Suomalaiskäyttäjän kirjautuessa sisään vaikkapa USA:ssa, tälle tarjotaan Netflixin sikäläistä ohjelmatarjontaa. Tekstityksiä ei ole tällöin käytettävissä.

15. Katselusovellus ei ilmesty pelikonsolille automaattisesti, vaan se on noudettava itse PSN-, Xbox- tai Nintendo-kaupasta.

16. Käyttäjätukea saa joko chatilla tai puhelimitse maksutta. Tukea saa suomeksi ja ruotsiksi päiväaikaan sekä prime time -katseluaikana, muuten tuki on englanniksi.

17. Oman digiboksin tai blu-ray-soittimen Netflix-yhteensopivuuden voi tarkistaa syöttämällä Neflixin tukisivuston hakukenttään laitteen malli. Jos se viimevuotien tai vanhempi, se tuskin toimii. 

18. Netflix ei tarjoa aikuisviihdettä, koska se ei ole hyvä bisnes. Netti on sitä täynnä ilmaiseksi, eikä Netflix aio olla puhki kilpailluilla markkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. 6

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    7. 7

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. Näytä lisää