Digitoday

Valikko

Windows-koneesta käyttökelvoton huhtikuussa? – näin lukijat ja asiantuntija neuvovat

Elinkaarensa päähän tulleen tutun Windows XP-käyttöjärjestelmän tietoturvapäivitykset päättyvät huhtikuussa.
Microsoftin mukaan huhtikuun jälkeen mahdollisesti löytyviä haavoittuvuuksia ei enää paikata, joka saattaa altistaa tietokoneen käyttäjän tietoturvariskeille.

IS:n aiemmin haastatteleman asiantuntijan mukaan monelle käyttäjälle muutos tarkoittaa käytännössä uuden tietokoneen ostamista, sillä Windowsin uusi 8-versio ei toimi enää muutaman vuoden ikäisissä koneissa.

Moni juttua kommentoinut IS:n lukija kertoo kuitenkin käyttävänsä Windows 8:aa ongelmitta neljäkin vuotta sitten hankituissa koneissa. Osa kertoo myös käyttävänsä koneessaan ilmaista Linux-käyttöjärjestelmää, jonka laitevaatimukset ovat Windowsia pienemmät.

IS kokosi tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvisen kanssa listan vaihtoehdoista, joita Windows XP-käyttäjällä on päivitysten päättyessä. Järvisen mukaan uuden käyttöjärjestelmän asentamista kannattaa harkita tietokoneen iän perusteella.

- Jos kone on hankittu vuonna 2007 tai ennen sitä, niin uusien käyttöjärjestelmien asentaminen ei enää ole järkevää, Järvinen sanoo.

Järvinen myös muistuttaa, että varoituksista huolimatta Windows XP toimii vielä huhtikuun jälkeenkin.

- Windows XP ei lakkaa toimimasta, vaikka Microsoft lopettaakin uusien turvapäivitysten julkaisemisen. Jos kone on palomuurin takana ja siinä on ajan tasalla oleva turvaohjelma, tilanne ei muutu dramaattisesti huhtikuun jälkeen, Järvinen väittää.

- Usein vanhojen koneiden ylläpito on kuitenkin laiminlyöty: turvaohjelmat ovat vanhentuneet eikä vanhojakaan päivityksiä ole ajettu. Tällaiset koneet ovat tietoturvapommeja, hän muistuttaa.

1. Windows 8

Kovista laitevaatimuksista huolimatta Microsoftin tuoreimman version voi saada pyörimään vuosienkin ikäisessä koneessa. IS:n lukijoista moni kertoo käyttävänsä Windows 8:aa neljäkin vuotta sitten hankitulla tietokoneella.

- Itsekin olen asentanut sen jopa seitsemän vuotta vanhaan kannettavaani. Jos kone on alle viisi vuotta vanha, ja siinä on vähintään kaksi gigatavua RAM-muistia, onnistuu Windows 8:n käyttö hyvin, Järvinen sanoo.

+ Yleiseen käyttöjärjestelmään on saatavilla hyvin tuttuja ohjelmia. Tietojen siirto onnistuu melko helposti.

- Käyttö poikkeaa hieman Windows XP:stä, joten käyttäjä joutuu opettelemaan uuden valikkojärjestelmän.

2. Linux

Verkosta ilmaiseksi ladattavissa oleva avoimen lähdekoodin Linux-käyttöjärjestelmä on monen edistyneemmän tietokoneen käyttäjän mielestä Windowsia parempi. Suosittuja Linux-versioita ovat esimerkiksi Ubuntu ja ja OpenSUSE.

Järvinen ei kuitenkaan suosittele Linuxia peruskäyttäjälle asentamisen ja ohjelmien käytön hankaluuden vuoksi.

- Uuden käyttöjärjestelmän asentaminen ja tietojen siirtäminen on maallikolle aika vaikea homma. Kyvyt eivät välttämättä riitä, hän sanoo.

- Linuxiin siirtyminen merkitsisi aloittamista nollapisteestä, ja asentamiseen tarvitaan välttämättä jonkun nörtin apua.

+ Ilmainen, toimii hyvin vanhemmallakin tietokoneella.

- Asentaminen sekä sovellusten ja vanhojen työtiedostojen siirto maallikolle käytännössä mahdotonta. Myös käyttö vaatii tietotekniikan tietämystä.

3. Windows 7

Järvisen mukaan käyttäjälle helpoin ja yksinkertaisin vaihtoehto XP:lle olisi Windowsin toiseksi uusin 7-versio, joka toimii uusinta Windowsia paremmin vanhemmilla koneilla. Tietojen siirto Windows XP:stä seiskaversioon on Järvisen mukaan vaivatonta.

- Ongelmana on, että kyseisen version myynti on jo lopetettu, joten sitä ei saa kaupan hyllyltä. Jostain sitä saattaa silti vielä löytyä, hän sanoo.

+ Siirtyminen vanhasta käyttöjärjestelmästä yksinkertaista. Muistuttaa ulkoisesti paljon Windows XP:tä.

- Ei enää virallisesti myynnissä, joten löytäminen voi tuottaa vaikeuksia.

4. Windows XP

Järvinen muistuttaa, että vanha käyttöjärjestelmä toimii vielä huhtikuun jälkeenkin.

- Jos vanhan koneen haluaa ehdottomasti pitää, niin kaikkein järkevintä on pysyä Windows XP:ssä. Yli kuusi vuotta vanhaan koneeseen ei kannata ostaa ja asentaa uutta käyttöjärjestelmää. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että uuden koneen hankinta on ennen pitkää edessä, sillä kiintolevyn elinikä on 3-6 vuotta ja vanhoissa koneissa emolevyt sekä virtalähde vikaantuvat helposti, Järvinen sanoo.

+ Vaivattomuus, ei asentamista ja uuden opettelua.

- Ei suojaa uusia tietoturvariskejä vastaan. Käyttöjärjestelmää ja ohjelmia ei enää kehitetä, joten ne vanhenevat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. 6

      Aura-auton kohtaaminen johti törmäykseen Nelostiellä – neljä ihmistä loukkaantui

    7. 7

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    8. 8

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    6. 6

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. Näytä lisää