Digitoday

Valikko

Vaihtamassa tietokonetta? Älä sorru vaaralliseen virheeseen

Tietokonetta vaihtaessa yleensä halutaan säilyttää vanhan koneen hyödylliset tiedostot. Tietojen siirto kannattaa kuitenkin tehdä harkiten.
Uusi tietokone halutaan ottaa yleensä heti käyttöön - ja joskus tietoturva unohtuu. Pahin tilanne on, jos tietoturvasta ei ole huolehdittu myöskään vanhalla tietokoneella. Vanhan koneen tiedostojen joukossa voi olla esimerkiksi viruksia ja muita haittaohjelmia.

Tilanne voi olla edessä esimerkiksi niillä Windows XP -tietokoneiden käyttäjillä, jotka vaihtavat uuteen tietokoneeseen vaikka muutamien kuukausien päästä. Microsoft lopettaa Windows XP -käyttöjärjestelmän tietoturvapäivitykset tiistaina 8. huhtikuuta, joten sitä käyttävät koneet ovat entistä alttiimpia haittaohjelmille.

Siirrettäessä tietoja vanhalta tietokoneelta uuteen kannattaakin huolehtia, ettei samalla kopioi uuteen koneeseen myös haittaohjelmia.

Tieturvayhtiö Nixun teknologiajohtajan Pekka Sillanpään mukaan tietokoneen ostajan kannattaa ensin hankkia ulkoinen kovalevy sekä uuteen tietokoneeseen tietoturvaohjelma.

– Tiedot kannattaa siirtää ensin vanhalta tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle, Sillanpää kertoo.

– Tämän jälkeen kovalevy liitetään uuteen tietokoneeseen, ja sille tallennetut tiedostot kannattaa tarkistaa tietoturvaohjelman avulla ennen kuin ne siirtää uudelle koneelle.

Sillanpään mukaan tämäkään menetelmä ei välttämättä takaa, etteivät haittaohjelmat siirry uuteen tietokoneeseen, mutta se on kuitenkin varmin menetelmä

Sillanpään mukaan ulkoinen kovalevy on joka tapauksessa kannattava hankinta, sillä levyä voi käyttää tärkeiden tiedostojen varmuuskopiointiin. Tärkeistä tiedostoista kannattaa tallentaa kopio erilliselle laitteelle siltä varalta, että tietokone tai sen kovalevy jostain syystä rikkoutuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    6. Näytä lisää