Digitoday

Valikko

Näin Google ja Facebook seuraavat sinua netissä

Googlen seurantajärjestelmä on niin tehokas, että NSA:kin käyttää sitä, kertoo F-Securen Mikko Hyppönen.
Puhuessaan kansainväliselle lehdistölle tänään Helsingissä, F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen valotti, millaisilla tekniikoilla internet-yhtiöt ja tiedustelupalvelut seuraavat ihmisten verkkosurffausta.

– Esitämme kaikkein askarruttavimmat kysymyksemme Googlelle. Emme valehtele internetille, Hyppönen sanoi.

Googlelle syötettyjä tietoja käytetään profilointiin. Esimerkiksi Googlen hakukoneen ennustava tekstinsyöttö toimii eri maissa eri tavoilla. Sillä on tehty muun muassa runoutta.

Hyppösen mukaan profilointi ei jää kuitenkaan yleiselle tasolle. Se viedään yksilötasolle asti.

Meistä jokainen on vuosittain Googlelle 13 euron arvoinen.

– Google teki viime vuonna 13 miljardin euron voitot ja sillä on miljardi käyttäjää. Meistä jokainen on vuosittain Googlelle 13 euron arvoinen. Mieluummin maksaisin palvelun käytöstä rahalla kuin yksityisyydelläni, mutta se ei ole mahdollista.

Hyppösen mukaan Google kannustaa ihmisiä kirjautumaan sisään palveluun, jotta heidän eri laitteilla tekemänsä haut voidaan yhdistää ja saada ihmisistä kaikenkattavampi kuva. Ja kun haut tehdään Android-laitteilla, saadaan niihin yhdistettyä vielä paikkatiedot.

– Jos tarkastelette seurantaevästeitä, joita Googlen palvelut asettavat tietokoneellenne, ne vanhenevat vasta vuonna 2033 tai 2034, Hyppönen sanoo.

Eväste on pieni tiedosto, jonka verkkosivusto sujauttaa tietokoneelle. Se ei ole itsessään vaarallinen, mutta se mahdollistaa käyttäjän surffaamisen seurannan.

Facebookia ei kiinnostanut pikaviestin, vaan 450 miljoonan ihmisen puhelinnumerot.

Hyppönen toteaa myös, että toinen internet-jätti Facebook kykenee ennustamaan viestiliikenteen perusteella, milloin ihminen on astumassa parisuhteeseen – tai lopettamassa sitä.

– Ja Facebook tietää sen aikaisemmin kuin ihminen itse, Hyppönen lisää.

Facebook osti pikaviestinyhtiö Whatsappin 14 miljardilla eurolla helmikuussa. Hyppösen mukaan Facebookia eivät kiinnostaneet brändi tai pikaviestin.

– Heitä kiinnostivat 450 miljoonan ihmisen puhelinnumerot, Hyppönen täräyttää.

Facebook pystyy myös tarkkailemaan ihmisten surffaamista Facebookin ulkopuolellakin. Kun Facebook-käyttäjä käy sivulla, jossa on Facebook-tykkäysnappi, siirtyy tieto tästä Facebookille – ilman napin klikkaamistakin.

Hyppönen ei näe internet-yhtiöiden toiminnassa mitään lainvastaista, sillä ihmiset käyttävät palveluita vapaaehtoisesti.

Google pitäisi nähdä mainostoimistona, jolla sattuu olemaan hakukone.

– Mutta kokeilepa elää elämääsi ilman Googlea. Internet-yhtiöt eivät ole pahoja. Ne ovat vain hirvittävän hyviä siinä, mitä he tekevät, eli mainonnan kohdentamisessa. Google pitäisi nähdä mainostoimistona, jolla sattuu olemaan hakukone, Hyppönen muotoili. 

Hyppösen mukaan etenkin Googlen seurantamenetelmät ovat kehittyneet niin tehokkaiksi, että Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:kin on siirtynyt käyttämään Googlen omistaman Doubleclick-yhtiön evästeitä.

– Lisäksi NSA:lla on nyt käytössään maailman tehokkain laskentakeskus Utahissa. Se aloitti toimintansa kaksi kuukautta sitten, mutta en tiedä tarkkaa päivää. Siitä ei ole mitään julkaistuja asiakirjoja, Hyppönen sanoi.

Hyppönen muistutti kuitenkin, ettei kaikki paha ole lähtöisin Yhdysvalloista.

– Olen antanut USA:lle paljon p*skaa, mutta todellisuudessa jokainen valtio tekee tätä, Hyppönen muistutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    9. 9

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. Näytä lisää