Digitoday

Valikko

HS ja MTV: Pari miljoonaa kiekkokassissa pieni hinta, tätä Nokia säikähti kiristyksessä

MTV uutisoi eilen, että Nokia maksoi vuodenvaihteessa 2007–2008 miljoonia euroja estääkseen Symbian-käyttöjärjestelmän salauksen murtamisen.

HS:n kahdesta eri lähteestä hankkiman tiedon mukaan Nokiassa uskottiin epäillyn olevan suomalainen. Hän työskenteli HS:n lähteiden mukaan aikoinaan Symbianin tutkimus- ja tuotekehityksessä, josta suuri oli Tampereella.

Työtehtävänsä takia hänen onnistui selvittää yhtiön huippusalainen salausavain sen puutteellisen suojauksen takia. HS:n lähteen mukaan epäilty vaati muutamaa miljoonaa euroa, josta puolet toimitettaisiin hänelle käteisenä ja puolet annettaisiin hyväntekeväisyyteen.

Pari miljoonaa euroa oli pieni hinta siitä, kuinka isoa vahinkoa salausavaimen väärinkäytöllä olisi voinut saada aikaan. Jos koodia olisi levitetty, Nokia ei olisi MTV:n mukaan pystynyt takaamaan sitä, että matkapuhelimiin päätyy vain Nokian hyväksymiä ohjelmia. Avaimen avulla puhelin olisi saatu uskomaan, että mikä tahansa ohjelma on aito.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala vahvisti eilen IS:lle, että tutkinnassa on törkeä kiristys, jonka asianomistajana on Nokia. Hän ei kertonut tarkemmin tapauksen yksityiskohtia.

– Sen voin lisäksi sanoa, että kyseessä oli huomattava summa rahaa.

Haapala sanoi IS:lle, että tapaus on edelleen selvittämättä.
Nokia toimitti käteisen ennalta sovittuun paikkaan huvipuisto Särkänniemen lähelle jääkiekkokassissa ja maksoi HS:n mukaan vaaditun summan hyväntekeväisyyteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    8. 8

      TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

    9. 9

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää