Digitoday

Valikko

Työnsivätkö esteelliset konsultit Nokiaa kohti Windowsia?

Operaatio Elop -kirja paljastaa, että yhdysvaltalaisella konsulttiyhtiö McKinseyllä oli iso rooli prosessissa, jonka perusteella Nokia päätti valita Microsoftin Windows Phonen puhelintensa käyttöjärjestelmäksi.
McKinseyn konsultit käytännössä syrjättivät yhtiön oman strategiaosaston.

Arveluttavaksi tämän tekee se, että toimitusjohtaja Stephen Elopin luottomies McKinseyllä oli norjalainen Endre Holen, jolla oli läheiset suhteet myös Microsoftiin. Hän tuli McKinseyn Seattlen-toimistosta, jonka suurimpia asiakkaita on Microsoft.

Joidenkin lähteiden mukaan Holen olisi jopa Seattlessa vastannut Microsoft-asiakkuudesta.

– Minusta ei ole korrektia ottaa tällaiseen tehtävään henkilöä, joka on niin vahvasti Microsoftiin sidoksissa. Hänet olisi pitänyt jäävätä, arvioi kirjan toinen kirjoittaja Pekka Nykänen.

Kirjaan haastateltujen mielestä McKinseyn konsulttien työ sinänsä oli hyvin riippumatonta, korrektia ja alan hygieniasääntöjä noudattavaa. Eri asia on, miltä ulospäin näytti, kun Nokian vaihtoehtoja mietti kaksi vahvasti Microsoftiin leimaantunutta henkilöä.

Elop näyttää kirjan mukaan myös imeneen Holenilta runsaasti johtamisvaikutteita.
  • Nokia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Epätyypillinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella – kaksi autoa törmäsi samaan hirveen

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Harrison Ford töppäili pienkoneen puikoissa – video näyttää, kuinka lähellä onnettomuus oli

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Epätyypillinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella – kaksi autoa törmäsi samaan hirveen

    6. Näytä lisää